Maasotakoulun johtama taisteluharjoitus on Vuosangan ampuma- ja taisteluharjoitukseen sisältyvä harjoitus, johon osallistuu kaikki toisen vuosikurssin Maavoimien koulutusohjelman sekä Merivoimien rannikkojoukko-opintosuunnan kadetit. Harjoitus alkoi orientaatiopäivällä, joka sisälsi oppitunteja, valmistavia koulutuksia sekä ryhmä- ja joukkuekohtaisen kaluston pakkaamista. Oppitunnit sisälsivät Maavoimien koulutusohjelman yhteisen vaiheeseen liittyviä asioita niin opintojaksojen toteutuksen kuin yleisen läpivienninkin näkökulmasta. Lisäksi harjoituspuhuttelussa tuotiin ilmi taisteluharjoituksen teema sekä sille asetetut tavoitteet, joita lähdettäisiin saavuttamaan. Teemana harjoituksessa oli jääkärijoukkueen toiminta väistötukikohdassa sekä vaikuttamistehtävillä väijytyksessä sekä iskuosastohyökkäyksessä. Valmistavat koulutukset sisälsivät mm. ahkion pakkauksen ja kuljettamisen kertausta sekä hajautetun jääkärijoukon toimenpiteitä toiminta-alueella sekä tukikohdassa. Ensimmäisenä iltana pääsimme kuitenkin pakkaslukemia karkuun sisälle yöksi nukkumaan ennen aamun lähtöä toiminta-alueelle.

Toinen päivä sisälsi siirtymät toiminta-alueelle sekä väistötukikohdan perustamista. Koulutukset painottuivat yksinkertaisiin ja toimiviin toimintatapoihin, joilla kyetään ylläpitämään toimintakykyä ja taistelunkestävyyttä sekä ankarilla pakkasilla että väistötukikohdan alueella. Nimittäin olosuhteet todellakin olivat ankarat, kun mittarissa oli parhaimmillaan yli -30 astetta pakkasta lähes koko harjoituksen ajan.

Kolmannen päivän agendana olikin sitten väijytyksen toteuttaminen vihollisen huoltokuljetukseen. Sää pysyi samana, kuin edellisenä päivänä eli vaatetta sai pukea päälle reilusti. Kova pakkanen vaikeutti ja hidasti toimenpiteitä jonkin verran niin suunnittelussa, rakentamisessa kuin myös toteutuksessa, mutta siitä huolimatta väijytys saatiin toteutettua onnistuneesti. Illalla kouluttajien palautteen annon jälkeen lähdettiinkin jo osan kanssa suunnittelemaan viimeisen päivän iskuosastohyökkäystä.

Neljäntenä ja viimeisenä päivänä siirryttiinkin jo heti aamuvarhain edellisenä päivänä suunnitellun iskuosastohyökkäyksen toteutukseen. Isku onnistui pääosin hyvin, jonka jälkeen kouluttajat antoivat viimeiset palautteensa sekä iskusta että koko taisteluharjoituksesta. Palautteessa ilmeni positiivisesti kadettien yleinen motivaatio ja kurinalaisuus koulutettavia aiheita kohtaan, vaikka olosuhteet olivatkin ankarat.

Omat fiilikseni harjoituksesta olivat olosuhteista huolimatta positiiviset. Vaikutustehtäviä on aina mukava ja jännittävä harjoitella, kun pääsee itse suunnittelemaan ja näkemään toteutuksessa oman suunnittelun kädenjäljen. Vaikka kovat pakkaset välillä kylmettivätkin joukkoa ja latistivat tunnelmaa, hyvän ryhmäkoheesion ansiosta hommat eivät tuntuneetkaan enää niin raskailta. Tämä tuntemus puoltaa käsitystä siitä, että kaikesta selviää kunnialla, kun joukko pitää yhtä.

Jätä kommentti