Kainuun prikaatin 1. Tuliasemapatterin koulutusupseerina työskentelevälle luutnantti Aurora Kössölle naisten vapaaehtoisen asepalveluksen jälkeinen sopimussotilaan virka oli ratkaiseva tekijä kadettikouluun hakeutumisessa.
”Pelkän varusmiespalveluksen pohjalta en olisi osannut hakeutua upseerinuralle, sillä mielestäni varusmiespalvelus ja työskentely henkilökuntaan kuuluvana eroavat suuresti toisistaan. Töissä ollessani sain todellisemman kuvan upseerin työtehtävistä, mikä herätti kiinnostukseni pidempää uraa kohtaan.”

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen Kössö suoritti vuonna 2019 Kainuun prikaatin Kranaatinheitinkomppaniassa tulenjohtoaliupseerina, mutta palvelus aikaa varjostivat korona-pandemian aiheuttamat rajoitteet eikä varusmiespalveluksesta jäänyt erityisen mielekästä kuvaa. Kössö oli kuitenkin jo palvelukseen astuessaan kiinnostunut sotilasurasta ja päätyi työskentelemään sopimussotilaana Kranaatinheitinkomppaniassa. Työskenneltyään puoli vuotta viestiryhmän kouluttajan tehtävässä Kössö päätti hakea Kadettikouluun. Vuonna 2021 Kössö aloitti opinnot 108. kadettikurssilla.
Vuodet Kadettikoulussa olivat Kössölle työntäyteisiä ja opettavaisia. Opinnot olivat ajoittain hyvin kiivastahtisia, mutta monipuolisia. Opintoihin sisältyi opetusta ruotsin kielestä tykistön ammuntoihin, josta tuli Kössön oma aselaji. Vastapainona opiskelulle opiskelijat pääsivät osallistumaan useisiin perinnemenoihin ja tapahtumiin.
”Suvussani tai lähipiirissäni ei ole minua vanhempia kadettiupseereita, joten niin kutsuttu perinnekasvatus ja sen runsas määrä oli mielestäni yllättävää.”
Opintojen aikana Kössö muistelee päässeensä myös haastamaan itseään. Kolmen viikon mittaiset Vuosangan ampumaharjoitukset olivat Kössölle fyysisesti kova paikka, sillä päivät sisälsivät paljon hiihtämistä rinkka selässä sekä jalkaväen ammuntoihin osallistumista.
”Päällimmäisenä mieleen muistuu kuitenkin ihmiset, joihin sain kunnian tutustua kadettikurssini aikana ja joista muodostui elinikäisiä luotetuimpia ystäviäni. Samanlaista yhteisöllisyyttä en ole kokenut missään muualla kuin asuessani ja eläessäni kolme vuotta kurssikavereideni kanssa.”


Valmistuttuaan sotatieteiden kandidaatiksi vuonna 2024 Kössö siirtyi töihin Kainuun prikaatiin 1. Tuliasemapatteriin, missä hän työskentelee edelleen. Työuraa Kössöllä on nyt takana vuosi ja viisi kuukautta, minkä aikana työtehtävät ovat vaihtuneet useaan otteeseen. Ensimmäisessä työtehtävässään Kössö toimi heinäkuun 2024 saapumiserän tulijaoksen kouluttajana. Työnkuvaan kuului kolmen tykkiryhmän kouluttaminen sekä heidän jaosvalvojanaan toimiminen sotaharjoitusten ammunnoissa. Tammikuun 2025 saapumiserän tullessa tehtävä vaihtui komentojaoksen kouluttajaksi, ja Kössö pääsi laajentamaan osaamistaan drone-kurssille. Työtehtävät komentojaoksen kouluttajana olivat pääasiassa Tulipatterin tiedustelu- ja valmisteluosien kouluttamista.

Viimeisimpänä Kössö sai siirron heinäkuussa 2025 hallinnollisiin työtehtäviin koulutusupseeriksi. Nykyisessä ja viimeisimmässä tehtävässään hän vastaa varusmiesten koulutuksen suunnittelusta ja henkilökunnan työajoista.
” Urakehitykseni on ollut nopeampaa kuin odotin. Sain olla kentällä kouluttajana vain 10 kuukautta ennen siirtoa toimistotöihin. Pysyvyys ei ikävä kyllä ole urakehitystä kuvaava termi. Tämä on mielestäni seikka, jota ei koulussa korosteta ja johon nuoren upseerin kannattaa varautua.”
Tulevaisuudessa Kössö haluaa erikoistua Puolustusvoimien materiaalin kehitystyöhön. Toiveissa on projektipäällikön virka, jossakin kiinnostavassa kehitysprojektissa. Tähänastisen upseerinuransa parhaaksi asiaksi Kössö nimeääkin Taistelija-hanke kokonaisuuden, jonka eri työryhmien jäseneksi hän on päässyt.
”Tein kandidaatin työni suojaliiveistä, joten tämän tietopohjan ansiosta pääsin edustamaan Kainuun prikaatia kolmessa eri työryhmässä: vaate, suojaliivi ja kypärä. Olen osallistunut kenttäkokeiden tekemiseen ja toiminut kyselytutkimuksen johtajana.”

Upseerius merkitsee Kössölle ammattia, josta voi olla ylpeä. Lisäksi se merkitsee tutkintoa ja osaamista suhteellisen pieneltä ja spesifiltä sotatieteiden tieteenalalta. Upseerinuraa ja Kadettikouluun hakemista harkitsevalle Kössö haluaa sanoa, että kukaan ei ole valmis vielä kouluun hakeutuessaan. Kadettikoulussa on mahdollisuudet oppia kaikki sotilaan ammattiin vaadittavat perusteet, mutta ennen kaikkea on mahdollista kasvaa ihmisenä.
”Koulumatka omalla kohdallani on ollut ennen muuta kasvutarina. Tämän myötä annan vinkin: ole valmis oppimaan avoimin mielin. Oman kehityksesi tiellä voit seistä vain sinä itse. Omien heikkouksien kohtaaminen ei ole aina helppoa, mutta jos siihen on valmis, voi kasvattaa omaa potentiaaliaan roimasti.”
***
Upseerina-blogisarja kuvaa upseerinuran ainutlaatuisuutta ja monipuolisuutta – kenenkään urapolku ei kulje samaa reittiä. Tarinoissa upseerit kertovat uriensa tarjoamista vaiheista, kohokohdista ja mahdollisuuksista sekä antavat neuvoja niille, jotka harkitsevat upseerin uraa ja kadettikouluun pyrkimistä.






Jätä kommentti