Kadetti Matias Ylinen tiesi jo varusmiespalveluksensa aikana olevansa alueella, jolle hän haluaisi lähteä rakentamaan uraansa. Raja- ja merivartiokoululla aliupseerikurssin suorittanut Ylinen haki innostuksensa siivittämänä sopimussotilaaksi samaiseen yksikköön, mikä oli omiaan kehittämään positiivista mielikuvaa upseerin urasta yhä pidemmälle. Varusmiespalveluksen ja sopimussotilaan tehtävissä korostuneet erilaiset näkemykset saivat Ylisen vakuuttuneeksi päätöksestään.

”Kun näki sitä hommaa niin sanotusti ovien toiselta puolelta, kuin varusmiespalveluksessa, syntyi semmoinen tunne, että tätä haluaisi kyllä tehdä.”

Sopimussotilaana toimimisen jälkeen Ylinen suuntasi hakemuksensa empimättä Maanpuolustuskorkeakouluun. Ylinen opiskelee nyt ensimmäisellä vuosikurssilla ja kertoo nauttineensa opetuksesta ja sen laadusta paljon. Hän korostaa opettajien ammattitaitoisuuden ja erilaisten harjoitusten tekevän opiskelusta erityisen mielekästä. Kiinnostuksen kohteena Ylinen mainitsee yhä rajavartiointiin liittyvät opinnot, joihin on mahdollisuus suuntautua ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen.

”Rajavartiolaitokselle töihin pääseminen olisi sellainen kiinnostuksen kohde tällä hetkellä itselle.”

Kadettikoulun perinnepäivää upseeriopiskelija odottaa innolla. Perinnepäivän agendaan kuuluu, että kadetit antavat kadettilupauksen, joka liittää heidät virallisesti Kadettikuntaan. Ylinen näkee lupauksen tärkeänä asiana upseeriuran kannalta, sillä se sisältämät vaatimukset ja tavoitteet antavat arvokkaan ohjenuoran, jota seuraamalla voi päästä pitkälle. Hän myös alleviivaa lupauksen merkityksellisyyttä, sillä sen kautta kadettien yhteenkuuluvuus sekä upseerikunnan arvomaailma konkretisoituvat.

”Lupauksen antaminen merkitsee itselle pääsyä osaksi katkeamatonta kadettiketjua”, Ylinen pohtii. ”Kun lupausta tarkastelee, se antaa vaatimuksia ja pyrkimyksiä, joihin tulee päästä.”

Perinnepäivän idea pohjautuu Sotakoulun perustamisen historialliseen ajankohtaan. Koulun tarina alkoi 20.3. vuonna 1779, kun Yrjö Maunu Sprengtporten lähetti Kustaa kolmannelle esityksen Sotakoulun lanseeraamisesta Haapaniemeen. Tärkeitä vuosilukuja koulun historiassa ovat myös esimerkiksi 1819 ja 1812, jolloin Haminaan perustettiin sekä Kadettikoulu että Kenttämittauskoulu. Perinnepäivää sekä siihen vahvasti liittyvää Sarkajuhlaa vietetään tänään, perjantaina 15.3.

Vielä torstaina Ylinen ei ollut täysin varma, mitä kaikkea perinnepäivän ohjelma sisältää, mutta tanssiaisiin osallistumisesta hän on varma. Tavallisesti perinnepäivän kruunaa nimittäin Sarkajuhla, joiden yhteydessä pidetään tyylikkäät tanssiaiset. Ylinen kertoo kysyttäessä, että ainakin tanssiaskelten sujuvuuteen on varauduttu etukäteen.

”Niitä on hiottu viimeisen päälle, niin pitäisi lähteä ihan hyvin”, Ylinen naureskelee

Jätä kommentti