Kohti valmistumista -blogi on tähän asti ollut kollaasi muistoja, ajatuksia ja kaskuja kadettiajalta.  Ajattelin kuitenkin lähestyä aihetta mieluummin vastaamalla kysymykseen siitä, mihin upseereita tarvitaan ja mihin maailmaan valmistuva upseeri lähtee lunastamaan lupaustaan. Tekstin tarkoituksena on tuoda esille ajatuksia sotilaan uran valitsemisen perusteista, ja toisaalta avata ikkunaa erään upseerinalun ajatuksiin siitä maailmasta, johon Kadettikoulu todellisuudessa valmistaa.

Elokuussa 2025 maailma ei anna itsestään lempeää kuvaa. Maailma polarisoituu ja turvallisuusympäristö on ennustamaton – mustien joutsenten kierrellessä taivaalla. Vaaran pilvet antaisivat useammallekin syyn ajautua toivottomuuteen, maailman palaessa ympärillä. Juuri tässä piilee juurisyy valita upseerin ammatti: epävarmassa tulevaisuudessa voi päättää, jäädäkö köysiin lamaantuneena syytellen ympäristöä – vai ryhtyäkö osaksi ratkaisua.

Epävarmuuden keskellä on myös hyvä muistaa se, minkä varaan suomalainen yhteiskunta rakentuu. Meillä on toimiva oikeusvaltio, joka suojaa kansalaisia mielivallalta. Meillä on ilmainen koulutus, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden rakentaa elämäänsä. Meillä on yhteiskuntarauha ja luottamus, jota monet maat voivat vain kadehtia. Ja ennen kaikkea meillä on poikkeuksellisen korkea maanpuolustustahto, joka osoittaa, että suomalaiset eivät luovuta kohtaloaan muiden päätettäväksi. Näistä aineksista syntyy toivo – ei naiivi usko helppoon huomiseen, vaan ymmärrys siitä, että tulevaisuus voidaan rakentaa yhdessä.

Tulevaisuutta rakennetaan myös Kadettikoulussa, joka ei kasvata vain sotilaita. Siellä muovataan ajattelevia johtajia, jotka ymmärtävät sodan hinnan ja sen vastuun, jonka mahdollinen aseisiin tarttuminen tuo. Ennen kaikkea heistä kasvatetaan rauhantekijöitä, jotka eivät ilman harkintaa tai uhmaa tartu aseisiin, mutta uhattuna ovat valmiita toimimaan. Toisaalta Kadettikoulun kasvatus on muutakin kuin luentoja, harjoituksia ja tenttejä. Se on ollut paikka, jossa on opittu yhdessä elämisen ja johtamisen taitoja, mutta myös ystävyyttä, joka kantaa koko elämän. Yhteiset loputtomilta tuntuvat harjoitusvuorokaudet, sateiset marssit ja onnistumisen hetket jäävät mieleen ja luovat siteitä, jotka kantavat pitkälle – rinnalla aseveljinä ja -siskoina, ja toisinaan myös elämän tärkeissä hetkissä bestmaneina ja lasten kummeina.

Kadettikoulussa on iskostunut myös ajatus ettei voima nouse yksilöstä, vaan se nousee omasta maasta ja ihmisistä, jotka sitä rakentavat; veljistä ja siskoista, äideistä ja isistä, työkavereista ja naapureista. Se syntyy yhdessä tekemisestä ja luottamuksesta, joka yhdistää kansakunnan ja sen puolustajat. Ja sen hetkellä, kun sotilaat ovat velvoitettuja toimimaan, ovat he valmiina astumaan eteen – harkiten, mutta päättäväisesti. Siinä on lupaus, joka Kadettikoulussa vahvistetaan. Siksi synkimmänkin talven jälkeen koittaa taas kesä ja juhannusyö, jolloin aurinko ei laske, meri on tyyni ja musiikki soi rauhassa taustalla – muistuttaen, että huominen on meidän, suomalaisten.

109. kadettikurssin kadetti