Kadettien talviharjoitus Vuosangassa on kääntymässä kohti loppuaan. Kadettikoulun johtajan silmin harjoitus on sujunut erinomaisesti ja kaikki sille asetetut tavoitteet on saavutettu vähintään hyvin. Kuluneen kolmen viikon aikana on hankittu rutkasti uutta osaamista, kykyä soveltaa aiemmin opittua käytäntöön ja roppakaupalla kokemusta.
Toisen vuosikurssin kadetit ovat nyt konkreettisesti harjaantuneet ryhmätason taisteluammuntojen suunnitteluun sekä johtamiseen ja ensimmäisen vuosikurssin kurssin kadetit tulitoiminnanvalvojan (TTV) tehtäviin. Toteutetut ammunnat olivat turvallisia ja monipuolisia puolustus-, hyökkäys- ja irtautumisammuntoja erilaisissa taktisissa tilanteissa ja maastoissa, valoisalla ja pimeällä, jalan ja suksin. Kadetit toteuttivat yhteensä huimat 210 ammuntaa ja erityisen hienoa oli, että nuorimman kurssin kadettien lisäksi saatiin koulutettavaksi myös Kainuun prikaatin varusmiesjoukkoja. Viimeistään nyt ymmärretään ennen kovapanosvaihetta toteutettavan harjoitteluvaiheen merkitys ja kuinka paljon joukon osaamistaso voikaan kehittyä, kun harjoittelu johdetaan tehokkaasti.
Ensimmäisen vuosikurssin kadeteille Vuosangan harjoitus on monipuolinen yhdistelmä harjaantumista tulitoiminnanvalvojan tehtäviin, jääkäri- ja tiedusteluryhmän taisteluammuntoja, sotahistoriaa, selviytymistaitoja ja talviolosuhdekoulutusta, tiedustelukoulutusta sekä harjoituksia, joissa opittuja taitoja päästään soveltamaan. Huipennuksena oli edellisten vuosien tapaan soveltava tiedusteluharjoitus, jossa hankittu osaaminen sekä fyysinen ja henkinen suorituskyky laitettiin todelliselle koetukselle. Tehtävästä palasi tälläkin kertaa uupunut, mutta aiempaa vahvempi joukko.

Tänä vuonna harjoitukseen osallistui kadetteja Virosta, Alankomaista ja Ranskasta. Hienoa on ollut seurata, kuinka mutkattomasti kadettien välinen yhteistyö lähti käyntiin ja vieraat hitsautuivat osaksi joukkoa. Eipä useimmilla heistä ollut juurikaan kokemusta talvisista olosuhteista, mutta nyt suksi luistaa kuin vanhalla tekijällä ja osaavat toimia oikein ja rauhallisesti jos vaikka joskus jäihin putoaisivat. Epäilemättä Vuosanka jätti heihin lähtemättömän vaikutuksen ja suomalaisille kadeteille yhdenlaisen kokemuksen yhteistyöstä liittolaisten kanssa.
Yksi erityinen menestystekijä tässä harjoituksessa on, että kadetteja kouluttava henkilökunta koostuu huippuosaajista, jotka tulevat useasta eri joukko-osastosta ja omaavat moninaisen taustan. Täten voidaan hyödyntää parasta osaamista ja käytänteitä, joita valtakunnasta löytyy. Eikä pelkästään Puolustusvoimien osaamista, koska Rajavartiolaitoksen ammattilaiset ovat jo useampana vuonna tuoneet asiantuntemuksensa olosuhde- ja tiedustelukoulutukseen ja tänä vuonna mukana on ollut myös reserviläiskouluttajia. Eri ammattilaisten yhteistyö on tuottanut erinomaista tulosta ja haluan Kadettikoulun puolesta kiittää lämpimästi saamastamme arvokkaasta tuesta!
Harjoituksen tavoitteet, rakenne, ohjelma ja järjestelyt ovat hioutuneet vuosien varrella tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Harjoitus on tarkoituksella pitkä ja vaativa tarjoten jokaiselle mahdollisuuden haastaa ja ylittää itsensä, kasvattaa itseluottamusta, luottamusta kadettitovereihin sekä hyvin koulutetun joukon kykyyn selviytyä ja toteuttaa tehtävänsä vaativissa arktisissa olosuhteissa.
Ajoittain varsin hyytävistä olosuhteista, lyhyiksi jääneistä yöunista ja mittavaksi kertyneistä hiihtokilometreistä huolimatta on kadettien keskuudessa ollut positiivinen ilme ja hyvä tekemisen meininki. Tällaisella asenteella on hyvä jatkaa!
Totesin harjoituksen alussa, että yhtenä tavoitteena on kääntää nämä arktiset olosuhteet eduksemme. Tämä on nyt toteutunut!
Eversti Pasi Seppälä
Kadettikoulun johtaja





Jätä kommentti