Kadettikoulun johtaja, eversti Pasi Seppälä aloitti nykyisessä tehtävässään vuoden alussa. Hän vastaa sotatieteiden kandidaatin tutkintoon johtavasta opetuksesta ja upseerikasvatuksesta osana tutkintoa. Aiemmin Seppälä on toiminut muun muassa Helsingin ilmatorjuntarykmentin komentajana Panssariprikaatissa, vanhempana osastoesiupseerina Puolustusministeriössä sekä Tasavallan presidentin adjutanttina.
Seppälän oma kiinnostus Kadettikoulua kohtaan heräsi varusmiespalveluksen aikana. Seppälä suoritti palveluksensa Lapin ilmatorjuntarykmentissä Rovaniemellä. Ajatus upseerin urasta syntyi toimiessa jaoksen varajohtajana kokelaskaudella reserviupseerikurssin jälkeen.
”Minut otettiin lämpimästi osaksi työyhteisöä, ja kouluttajan rooli ja työtehtävät tuntuivat heti mielekkäiltä.”
Vaikka Seppälä pohti myös lääketieteelliseen hakeutumista, hän päätyi hakemaan Kadettikouluun keväällä 1994 ja tuli valituksi 81. kadettikurssille. Opiskeluvuodet Seppälä muistaa yhteisöllisinä ja itse opinnot monipuolisina ja antoisina.
”Kadettikoulu on paljon enemmän kuin korkeakoulu. Kadettikurssilla saa opiskelun ohella myös huimia kokemuksia ja siellä rakentuu varsin erityistä yhteisöllisyyttä. Kadettikurssit hitsautuvat yhteisten kokemusten myötä aika tiiviiksi porukoiksi, syntyy paljon koko elämän mittaisia ystävyyssuhteita ja vaikka kuinka monen vuoden jälkeen kohdataan niin Kadettikoulun aikaan muistoissa palataan kuin eiliseen päivään.”
Seppälä nostaa upseeriuran parhaiksi puoliksi monipuolisuuden sekä osaamis- ja kokemuspääoman jatkuvan karttumisen. Erityisesti kouluttautumismahdollisuudet uran varrella ovat erinomaiset. Seppälä valmistui upseeriksi 1998, ja on sen jälkeen kouluttautunut esiupseerikurssilla (2009) ja yleisesikuntaupseerikurssilla (2011) sekä suorittanut sotatekniikan lisäopinnot ja lukuisan määrän työtehtäviin liittyviä lyhyempiä kursseja ja koulutuksia niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Seppälä korostaa työn monipuolisuutta ja vaihtelevuutta sen etuna. Hänen työtehtävänsä ovat sisältäneet muun muassa kouluttajatehtäviä, teknisten järjestelmien hankintaa ja elinkaarenhallintaa, erilaisia esimiestehtäviä ja strategista suunnittelua. Lisäksi uraan on kuulunut palveleminen Tasavallan presidentin adjutanttina. Työympäristöinä ovat toimineet useat Puolustusvoimien organisaatiot, Tasavallan presidentin kanslia ja Puolustusministeriö. Puolustusministeriössä Seppälän toimenkuvaan kuului sotilaallista liikkuvuutta koskevien poliittisten päätösten valmistelu sekä osallistuminen puolustushallinnonalan strategiseen suunnitteluun esimerkiksi selontekojen laatimisen muodossa.
Upseerille ovet ovat auki myös kansainvälisiin tehtäviin. Puolustushallinnossa tehdään tiivistä yhteistyötä paitsi kansallisesti, myös muiden Pohjoismaiden, Euroopan unionin ja Naton kanssa. Kansainvälinen yhteistoiminta on luonnollinen osa upseerin palvelustehtäviä ja uraa. Myös Seppälällä on kokemusta kansainvälisestä toimintaympäristöstä: hän on toiminut Naton KFOR-operaatiossa Kosovossa operaatioupseerina ja kansainvälinen yhteistyö on ollut viimeisen viidentoista vuoden aikana lähes päivittäistä.
Toisaalta myös Puolustusvoimien arvopohja on motivoinut Seppälää itseään työssä.
”Työllämme on selkeä, suurempi tarkoitus ja on selvää, miksi tätä työtä tehdään. On hienoa toimia työyhteisössä, jolla on jaettu arvopohja ja motivaatio toimia yhteisten arvojen eteen. Muiden ihmisten kanssa työskentely on tietysti aina antoisaa ja innostavaa, mikä erityisesti korostuu tässä työssä.”
Seppälä kannustaa hakemaan Kadettikouluun rohkeasti.
”Tällaista kokemuksellisuutta, yhteisöllisyyttä ja uran mukanaan tuomaa monipuolisuutta ei löydä helposti muualta. Upseerinura yhdistää käytännön ja teorian mielekkäällä tavalla, ja nousujohteisuus on suuri etu. Uran alussa useimmat aloittavat kouluttajatehtävissä ja sen jälkeen tarjoutuu mahdollisuuksia erilaisiin ja haastaviin johto- ja asiantuntijatehtäviin niin täällä kotimaassa kuin myös ulkomailla. Suosittelen lämpimästi hakeutumaan Maanpuolustuskorkeakoululle Sotatieteiden kandidaatin tutkintoa opiskelemaan.”
***
Upseerina-blogisarja kuvaa upseerinuran ainutlaatuisuutta ja monipuolisuutta – kenenkään urapolku ei kulje samaa reittiä. Tarinoissa upseerit kertovat uriensa tarjoamista vaiheista, kohokohdista ja mahdollisuuksista sekä antavat neuvoja niille, jotka harkitsevat upseerin uraa ja kadettikouluun pyrkimistä.





Jätä kommentti