Ensimmäisen osaston ollessa ammuntoja johtamassa, oli toinen puoliskomme samaan aikaan ensin pari päivää ilmatorjuntakonekiväärikoulutuksessa, jota puolestaan seurasi taisteluharjoitusosuus. Tänä aikana hiihdettiin runsaasti mutta pääsimme samalla myös nauttimaan Kainuun upeasta luonnosta. Nyt osat ovat vaihtuneet ja osasto 2 on ottanut vastuun ammuntojen johtamisesta.
Tiistai alkoi uusien tulitoiminnan valvojien perehdyttämisellä tehtäviinsä. Tämä saatiin lounaaseen mennessä suoritettua ja ehtipä työryhmämme pakkasessa itseään lämpimänä pitäessään ja kyytiä odotellessaan tekemään ihmistoteeminkin. Saadessamme ampumakäskyn takaisin tarkastuksesta saimme iloksemme huomata, että korjattavaa ei ollut. Näin meille jäi hyvin aikaa poiketa vielä äänestämässä presidentinvaaleissa. Ehdimme maakuntakeskukseen eli Kajaaniin asti vieläpä kymmenen minuuttia ennen ennakkoäänestyspisteen sulkeutumista. Ajoitus oli siis kohdillaan. Huomenna ammunnat alkavat taas ja meidän toisen puoliskomme on aika näyttää osaamistamme.
Hyvää viimeistä harjoitusviikkoa toivottaa,
Ampumatyöryhmä 13 Salminen







Jätä kommentti