On kuudes päivä kesäkuuta liukuessamme pitkin Elbe-jokea kohti Kieliä ja kolmas legi on takana. Kolmeen legiin meripäiviä on mahtunut 24 ja tämän vaikutus on alkanut näkyä. Aluksella ollessa päivien luulee kuluvan nopeasti, mutta saapuessa satamaan, ajan juoksua ei edes ehdi huomata. Ympäristö muuttuu rajoitetusta avaraksi ja uudeksi, jolloin aika kuluukin perinteisissä arjen askareissa kaupungilla tai etsiessä uutta ja hienoa nähtävää, josta kertoa jälkipolville.

Aluksella yhteisöllisyys ja yhteistyökyky korostuvat ennen kaikkea. Kriittiset toiminnot, kuten ohjailu ja taistelu ala vaativat aluksen jokaista yksilöä toimimaan yhdessä ennalta sovitulla tavalla. Tämän kaiken me ensimmäisen vuosikurssin kadetit olemme oppineet ja ymmärtäneet tässä reilun kuukauden aikana. Puolustusvoimissa annetussa johtajakoulutuksessa esiintyvä Syväjohtamisen malli sopii avuksi hahmottamaan täällä tapahtuvia ryhmän sisäisiä ja yksilöiden välisiä suhteita. Syväjohtamisesta tuttu ”yksilöllinen kohtaaminen”- käsite on muotoutunut ainakin vahtien keskuudessa toisista vahtiin kuuluvista jäsenistä. Oltuaan tarpeeksi kauan samoissa tiiviissä porukoissa merillä. On opittu tuntemaan henkilöiden oikeita luonteenpiirteitä ja niin sanotut roolit ovat riisuutuneet pois kaikkien jäsenien päältä. Vaikka, kuinka oudolta tuntuukin ajatella nuorten miesten puhuvan tunteistansa miesten keskuudessa ennen nukkumaan menoa. Vielä uskomattomampaa tästä stereotyyppisestä näkemyksestä tekee, sen etteivät he ole tunteneet toisiaan kenties yhdeksää kuukautta kauempaa.

Kirjoittaessani tätä tekstiä vilkuilen kelloa tiheään ja hörpin sumppiani. Päivällinen on syötynä, mutta päivä ei ole lopuillakaan. Minulla on viisitoista minuuttia aikaa kunnes seuraava koulutus alkaa. Väsymys ja kiire. Kaksi kriittisintä asiaa, joihin koulutuspurjehduksella ollessa ei pysty vaikuttamaan, mutta joihin pystyy totuttautumaan tietyin ehdoin.

Kiire on pakottanut jokaisen täällä aluksella olevan ennakoimaan ajankäytössään, suunnittelemaan omaa päivärytmiään ja ennen kaikkea tekemään kompromisseja itsensä kanssa aluksen tehtävän toteutumiseksi. Se ei aina ole helppoa, mutta sen takia me kaikki täällä aluksella olevat olemme lähteneet tänne avarin mielin oppimaan. Emme pelkästään niitä asioita, joita on kirjattu opetussuunnitelmaan. Vaan myös niitä, joita itse havaitsemme omasta toiminnastamme tai muiden meille esiintyvien toiminnasta.

Merisotakoulun korkeakouluosaston johtaja Komentaja Heikkilä tiivisti tämän erinomaisesti: ” Positiivisessa ja innostavassa koulutuksessa osallistujille jää koulutuksesta paljon muistiin ja halu itsekin järjestää samanlaisia koulutuksia. Entä mitä opimme koulutettavan roolissa huonosta ja pieleen menneestä koulutustilaisuudesta? Sen ettemme halua itse olla samanlaisia ollessamme kouluttajan roolissa. Tai antaa koulutettaville samaa tunnetta, jonka itse olemme aiemmin kokeneet.” Edellistä viittausta miettiessäni pääasioiksi itselleni nousivat palautteen antamisen ja läpikäymisen tärkeys, jotka mahdollistavat sen, että tiedon jakaja ja vastaanottaja kummatkin kehittyisivät toimissansa. Eikä oppiminen jäisi pelkästään vastaanottajan asemassa olevalle.

Lyhyet ja vaihtelevat uniajanjaksot luovat tarpeen lisäravinnon saannille, itsensä aktivoimisille liikkumalla tai käyttämällä vapaana olevan ajan lepäämiselle. Ensimmäistä kertaa sota-aluksella ja pidemmällä kuin Tukholman risteilyn kestoisella merimatkalla ollessani ovat nämä konkretisoituneet kertaheitolla. Kuten aiemmin jo kerroin kompromissin teon tärkeydestä niin pätee sama asia tässäkin. Kaikkia kolmea edellä mainittua tarvitsee pysyäkseen suorituskykyisenä, mutta mistä niistä on valmis karsimaan tilanteen niin vaatiessa. Palatakseni vielä oppimiseen oppilaan näkökulmasta. Oppilaana meiltä vaaditaan tiettyä tasoa saatuamme koulutusta, mutta tärkein edellytys miten siihen tasoon päästään on kiinni oppilaan omista preferensseistä ja loppujen lopuksi tenteissä Koulutuspurjehduksella meistä mitataankin sitä, kuinka pitkälle olemme valmiita tekemään kompromisseja. Näitä on esimerkiksi mukavuudenhalun tunne, kuten elokuvien katselu ja nukkuminen vapaa-ajalla. Tai itsekurin pitäminen kasassa, sekä opiskelun ja mukavuuksien sovittaminen vastaamaan meiltä vaadittua tasoa.

Voin vain todeta, että Koulutuspurjehdus koettelee paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Kasvua tapahtuu täällä aluksella, mutta myös sen jälkeenkin, kun olemme päässeet Suomenlinnan laiturille ja valmiita kesäloman viettoon. Tällaista ”laboratorio” oppimisolosuhdetta ei pystyisi paremmin toteuttamaan kuin koulutuspurjehduksen muodossa merillä. Myöskään ei kokisi samanlaisia hetkiä, joissa itsensä tutkiskelu ilmenisi näin vahvasti.

Kadetti Lahtinen