Merisotilaan toimintakyky. Ensimmäinen sanoista oli minulle uusi, mutta tähän mennessä se käsite on tullut jo tutuksi ja koen sen olevan osa omaa identiteettiäni. Toinen sana on vanhempi ja jo tuttua tutumpi, mutta vaikka olen jo pari vuotta kuunnellut toitotusta kyseisestä aiheesta, avautuu se yhä moniuloitteisemmaksi ja –mutkaisemmaksi niin minulle kuin vanhemmallekin tämän aluksen päällä matkaavalle henkilöstölle, joka käytännössä tarkoittaa jokaista, jolla lakkimerkissä kiiltää punaisella taustalla leijona.
Oli kaunis toukokuinen päivä juuri ennen koulutuspurjehdukselle lähtöä. Herätyskello pärähti soimaan 0600. Heräsin silmät sirrissä noin kuuden ja puolentunnin yöunien jälkeen. Hamusin puhelimeni käteeni ja sammutin herätyksen ja pysähdyin miettimään. Mikä idea laittaa herätys 0600? Palvelushan alkaa vasta 0800 ja aamupalakin on valmiina jääkaapissa. Sitten muistin, että on maanantai. Game of Thronesin uusin jakso oli ilmestynyt eetteriin. Kuulokkeet päähän ja silmät sirrissä tuijottelemaan. Olihan tuo jakso pakko päästä katsomaan. Seuraavan kerran siihen olisi mahdollisuus vasta 12 päivän päästä. Kuten vanha sanonta menee, jälkiviisaus on paras viisaus. Viisi viikkoa myöhemmin, koko sarja katsottuna, sekä himpun verran viisaampana voin hiljaa todeta itselleni, että enpä enää toiste samanlaista temppua tee. Seuraava aamu koiravahdissa (eli 0000-0400) vietetyn yön jälkeen oli jokseenkin raskas, mutta siitä selvittiin ja opittiin.
Aluksen vuorokausirytmi. Ensimmäiset päivät istuin oppitunneilla silmät sirrissä ja edessä opetettavat asiat liitelivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jättäen vain pienen kaiun muistoksi itsestään. Ensimmäisen vapaavahdin eli kokonaan vapaan ja hyvin nukutun yön jälkeen alkoi kuitenkin jyrkkä ylämäki. Päivisin ei enää väsyttänyt juuri ollenkaan ja nykyään käytänkin lounaan jälkeisen, noin puolitoistatuntia kestävän merileponi yleensä urheiluun.
Olen suoltanut nyt noin kaksi ja puoli sataa sanaa unesta ja vuorokausirytmistä. Lukija voi siis päätellä, että uni on nähdäkseni tärkeää niin minulle kuin kurssitovereilleni, mutta ennen kaikkea itselleni rytmi on ollut erityisen tärkeä. Päivisin tehdään töitä, öisin nukutaan niin paljon kuin mahdollista ja vapaavahdissa korjataan univelat.
Sosiaalinen ympäristö aluksella asettaa omat haasteensa yhdessä toimimiselle. Itselläni on käynyt niinkin hyvin, tai huonosti riippuen siitä, mistä vinkkelistä asiaa katsoo, että oma vahtini asuu yhdessä neljän hengen skanssissa eli hytissä. Onnekseni se tarkoittaa sitä, ettei ole vaaraa herätä siihen, kun toiset rymistelevät omasta vahdista nukkumaan ja sitä, että meillä on oma rauhallinen tila työskennellä. Meillä on myös hiukan enemmän yksityisyyttä kuin mitä muilla kurssitovereillamme on, jotka nukkuvat yhdessä isossa skanssissa.
Toisaalta ryhmäytyminen tapahtuu yhteisten kokemusten ja yhteiselon kautta, mikä tarkoittaa sitä, ettemme ole osallisina aivan jokaiseen yhteiseen hetkeen ja kokemukseen, mutta suurin osa yhteisestä ajanvietosta tapahtuu messissä tai ulkokansilla. Kaiken kaikkiaan oman kurssini sisäinen henki on hyvä ja kunto sen myötä tietenkin kova, mutta pakko minun on silti tunnustaa, että viiden viikon jälkeen ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on tehnyt mieli ojentaa kaveria toverillisella avokämmenellä erityisen huonon heiton jälkeen. Mutta se kuuluu asiaan ja sosiaalinen sietokyky on kasvanut niin, minulla kuin monella muullakin.
Aluksen henkilöstö on tehnyt erinomaista työtä tasa-arvoisen ja oppimista tukevan ilmapiirin luomiseksi. Erityinen kiitos kuuluu omalta osaltani päällikölle ja förstille, joista ensimmäinen on onnistunut asettamaan oman tahtotilansa hyvän ilmapiirin ylläpitämisestä koko henkilöstön tavoitteeksi ja joista toinen on järjestellyt laivan arjen ja puitteet niin, ettei kaltaiseni nuori kadetti koe olevansa huonommassa asemassa keneenkään muuhun nähden. Lähes kaikki kauhutarinat, jotka olen kuullut vanhemmilta kadeteilta sekä upseereilta koulutuspurjehduksesta, ovat osoittautuneet liioitelluiksi tai perättömiksi. Tämä alus olisi hyvä paikka palvella valmistumiseni jälkeen.
Miten pidän jaksamistani yllä? Kuusi viikkoa on todella lyhyt aika oppia kaikki mitä koulutuspurjehduksellamme on käyty läpi. Upseerilta toki vaaditaan nopeaa omaksumiskykyä tilanteessa kuin tilanteessa ja olenkin oppinut pitämään yllä vireyttäni. Jokaisella on varmasti omat tapansa ja konstinsa selvitä huonosti nukutuista öistä ja rankista koulutuksen täyteisistä päivistä. Moni käyttää merilevon nukkumiseen samoin kuin kaikki muutkin mahdolliset välit. Itse olen huomannut, että jos painan pään tyynyyn pidemmäksi aikaa kuin puoleksi tunniksi päivällä, väsyn vain enemmän ja vastaanottimeni menevät vain pahemmin tukkoon. Sen sijaan olen oppinut käyttämään ylimääräisen ajan urheiluun. Joskus ehdin käymään punttisalilla jopa kaksi kertaa päivässä. Sen jälkeen jaksan herätä yöllä ja aamulla paremmin eivätkä kalvosulkeisten täyttämät oppitunnit saa minua pilkkimään.
Entä fyysinen kunto? Sehän vaikuttaa ratkaisevasti henkiseen jatkamiseen? Upseerilta vaaditaan urheilullisia elämäntapoja ja niiden tuloksia mitataan vuosittain. Itselläni ne ovat jälleen tänä vuonna edessä. Lihaskunto testi ja 12 minuutin juoksutesti on jälleen suoritettava hyväksytysti syksyllä. Keskustelin aiemmin aluksella palvelleen kurssikaverini kanssa urheilumahdollisuuksista aluksella ja silloin sain käsityksen, että aikaa ei hirveämmin riittäisi itsensä kehittämiseen. Käsitykseni on osoittautunut vääräksi.
Olen vaatinut itseltäni treenaamista vähintään neljä kertaa viikossa ja olenkin lähes poikkeuksetta saavuttanut tavoitteeni. Muun muassa kahvakuula, käsipainot, penkki sekä juoksumatto ovat olleet kovassa kulutuksessa. Niinkin kovassa, että muutokset näkyvät ulospäin. Lisäksi kadettien omalle vahdilleen tekemät harjoitukset ovat antaneet minulle paljon uusia ideoita omaan treeniin ja olen esimerkiksi oppinut parantamaan omaa kyykkytekniikkaa. Ammattitaitoiset liikuntakasvatusupseerit ovat olleet tässä korvaamattomassa roolissa ja heille kuuluu siitä iso kiitos niin minulta kuin aivan jokaiselta kadetilta ja aluksen henkilöstöltä.
Tärkeintä asiaa oman jaksamisen ja toimintakyvyn kannalta ei saa kuitenkaan unohtaa. Melkein kuka tahansa pystyy valvomaan yhden yön ja tekemään silti kohtuullisen hyviä päätöksi, varsinkin sotilaspiireissä, jossa sitä on treenattu ahkerasti. Mutta auta armias, jos mies ei saa murua rinnan alle niin alkaa välitön ja erittäin jyrkkä alamäki. Aluksella on ollut erinomainen ruokapalvelu ja ruokaa saa melkein aina tarpeekseen. Joka lounaalla on tarjolla jonkinlainen jälkiruoka, joita olen kuitenkin vältellyt, jotta voisin hyvällä oma tunnolla ostaa kanttiinista jäätelöä jota nauttia ilta-auringon paisteessa keulakannella vietettyäni tunnin punttisalilla. Jos tarjolla on kuitenkin ollut mustikkapiirakkaa, on sitä ollut aivan pakko nauttia ja sehän on tietenkin tuonut mieleen oman äidin.
Kuusi viikkoa merellä tarkoittaa myös kuutta viikko erossa perheestä ja kavereista. Varsinkin Atlantilla puhelinverkko oli olematon ja ensimmäisen matkaosuuden aikana en ehtinyt pitämään yhteyttä kotiin päin. Olen kuitenkin sittemmin saanut säännöllisemmin puhelinyhteyden perheeseen ja kavereihin, joiden kanssa on voinut suunnitella jo niin lähellä häämöttävän loman suunnitelmia. Yhteydenpito kotipuoleen on tärkeää henkisen jaksamisen kannalta ja koulutuspurjehdus on antanut perspektiiviä tulevan työelämän tai jopa kovan tilanteen kannalta, kun puhelinta ei voi operatiivisista syistä käyttää.
Koulutuspurjehdus on tarjonnut minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden kokeilla omia rajojani. Vaikka harjoitus ei ole asettanut suuria haasteita ruumiillisen työn suhteen, ovat jatkuva univelka, pitkät päivät, yksityisyyden puute sekä pitkä kotoa poissaolo asettaneet aivan uudenlaiset toimintakyvyn raamit vanhojen käsitysteni tilalle. Onneksi haasteet eivät ole ylitsepääsemättömiä ja koska meistä nuoremmista kadeteista kukaan ei ole vielä varmasti valmis merisotilas, on tästä hyvä alkaa rakentaa pohjaa henkilökohtaiselle merelliselle suorituskyvylle.
Kad IJN