Simulaattorikylä Spång

Viimeisen vuoden teemana on selkeästi ollut tiukka tekemisen meininki. Kesäloma kului omalta osaltani kandidaatin tutkielman parissa, joiden palautteen saimmekin juuri takaisin ja ainakin allekirjoittanut on enemmän kuin tyytyväinen nyt kun sekin on viimein hoidettu alta pois.

Tässä kohtaa, kun pohdin omia opiskelujani, päällimmäisenä mieleen nousee yhdessä tekeminen. Jokainen on luonnollisesti vastuussa omista opiskeluistaan, mutta se helpottaa, kun tietää että muutkin painivat samojen asioiden kanssa. Vertaistukea on saatu esimerkiksi sunnuntai-iltaisin koululle palatessa. Työmoraalia ei pidä kuitenkaan kiistää, sillä jokainen meistä on hoitanut omat hommansa tilanteesta huolimatta.
Vaikka opiskelujen loppu alkaakin jo häämöttää, en rehellisesti sanottuna ole juurikaan miettinyt valmistumistani. Hoidetaan ensiksi opiskelut kunnialla loppuun ja mietitään näitä asioita sitten kun on sen aika. Tämä on toki ylipäätään mahdollista vain, koska valmistumme suoraan ammattiin, eikä meidän tarvitse stressata tulevaisuudestamme. Koen sen erittäin positiivisena asiana, koska voin keskittyä siihen mikä on nyt olennaista.

Työpaikka olikin yksi suurimpia motiiveja itselleni aikanaan kouluun haettaessa. Meikäläistä ei kiinnostanut opiskella jotain alaa monta vuotta vain havaitakseni, etten tule työllistymään sillä. Toki tälläkin on hintansa ja työpaikkani tulee sijaitsemaan satoja kilometrejä pohjoisemmassa, mitä olin alun perin toivonut. Onneksi muutaman kerran Vuosangassa pyörähtäneenä olen päässyt toteamaan, että ainakaan harjoitusalueissa ei ole valittamista.

Työllistymisen varmuus ei ollut kuitenkaan ainut asia, mitä toivoin. Tavoitteenani oli saada työ, jonka koen itse mielenkiintoisena, mutta myös yhteiskunnallisesti merkittävänä. Päivääkään en ole toki näissä verkkareissa vielä työskennellyt, mutta lähes 2,5 vuotta alaa opiskelleena olen edelleen sitä mieltä, että upseerin ammatti sopii edellä mainittuihin vaatimuksiini.

(C) mss_stamout (instagram)