Hamburg Fühlsbuttel -lentokentällä 27. elokuuta minua oli vastassa yliopiston Wohnebenen (suomeksi suunnilleen solu) kaksi opiskelijaa tai toveria (saks. Kamerad), kuten Bundeswehrissä mielellään niin vertaisia, ylempiä kuin alempiakin kutsutaan. Rinkka sekä kaksi matkalaukkua, joista toinen oli pelkästään valtion varusteille, köytettiin ja kuormattiin liinoilla ja verkoilla tarkasti pakettiauton takatilaan, koska sotilaspoliisit kuulemma pistotarkastavat valtion ajoneuvoja siltä varalta, ettei kuormaa ole sidottu oikein.

Helmut Schmidt Universität koostuu kahdesta toisistaan erillisestä kasarmialueesta, jotka ovat kumpikin vajaan 10 kilometrin päässä Hampurin keskustasta. Keskustaan ja asioille on kätevää kulkea pyörällä, sillä pyörätieverkosto on hyvä. Kasarmin naapurissa erään omakotitalon autotallissa puuhastelee muuan Fahrrad-Opa (suom. polkupyöräpappa), joka myy ja korjaa meille opiskelijoille polkupyöriä puoli-ilmaiseksi, lähinnä omaksi ilokseen. 

Me historian opiskelijat asumme noin kilometrin päässä pääkampukselta olevalla kasarmilla, josta asiayhteydestä riippuen käytetään joko nimeä Hanseaten-Kaserne tai Hanseaten-Bereich.

Vuonna 1937 rakennettu kasarmialue koostuu vanhoista, peräkkäin seisovista suurista kasarmirakennuksista sekä muutamasta uudemmasta 70-luvun rakennuksesta, joihin kuuluu esimerkiksi kuntosali. Jokaisessa kasarmirakennuksessa on kaksi rappua, joissa kummassakin on kolme kerrosta. Yhden rapun yksi kerros on yksi Wohnebene. Toisin kuin Kadettikoulussa, meillä jokaisella on oma huone, johon kuuluu myös pieni WC. Suihkutilat ovat yhteiset, samoin olohuone-keittiö, jossa on erittäin hyvin kylmäsäilytystilaa ja muutenkin tilaa 15 ihmisen ruuanlaittoon. Rosmariinissa ja valkosipulissa marinoituva jonkun toverin jossain saarlandilaisessa metsässä kaataman kauriin potka ei ole harvinainen näky.

 

Olen oppinut Saksasta ja Bundeswehristä paljon, sillä keskustelemme solun asukkaiden kesken usein ja monipuolisesti. Wohnebenessäni on eri aselajien edustajia laidasta laitaan: vuoristo- ja panssarijääkäreistä laivastoon ja ilmavoimiin ja kaikkea siltä väliltä. Eräs mielenkiintoinen kuriositeetti on, että Bundeswehrin vuoristojääkärit käyttävät edelleen muuleja kuljettamaan esimerkiksi kranaatinheittimiä, kranaattikonekiväärejä ja muita raskaita aseita ja varusteita vuoristossa. Edelleenkään ajoneuvot eivät pärjää niissä olosuhteissa, joissa he operoivat, ja yhden muulin kantokyky on helposti 150 kg. Muulit on kuulemma sijoitettu yksiköissä kuljetusjoukkueeseen (saks. Transportzug), mikä vanhana huoltokoulutettuna huvittaa minua terminologisesti suunnattomasti. 
Muuleihin liittyvä video Bundeswehrin Youtube-kanavalla: https://youtu.be/jW8AyvHOhLY

Suomi ja sen puolustusvoimat ovat myös herättäneet paljon kiinnostusta ja myös ihailua. Monella on ollut paljon kysyttävää asevelvollisuudesta, ja koska koulutusjärjestelmämme eroavat monilta osin todella paljon toisistaan, eroja on usein selitettävä melko juurta jaksain. Esimerkiksi reserviupseerin käsite on ollut hankala, koska saksalaisten on ylipäätään vaikea käsittää ja uskoa, että on mahdollista kouluttaa asevelvollisia alokkaasta joukkueenjohtajaksi alle vuodessa. Myös käsite ammattisotilas (saks. Berufssoldat) on suoraan kääntämisen jälkeen pitänyt selittää auki, sillä Saksassa upseerista tulee Berufssoldat-termin mukainen ammattisotilas vasta sen jälkeen, kun pakollisen 13 vuoden palvelussitoumusajan jälkeen päättää jatkaa uraa Bundeswehrissä, ja usein tähän on halukkaita enemmän kuin paikkoja. Osittain tätä ajatellen on hyvä, että saksalaiset upseerit henkilöstä riippuen joko saavat tai joutuvat opiskelemaan täällä Helmut Schmidt Universitätissä siviilitutkinnon, jolloin heillä on automaattisesti pätevyys tulevaisuudessa myös johonkin muuhun kuin sotahommiin.

 

Mitä sitten olen tänä syksynä opiskellut? Ensinnäkin on todettava, etten opintojemme yhteen sovittamattoman erilaisuuden takia tule todennäköisesti saamaan yhtään opintopistettä hyväksiluettua. Se tuo tiettyä vapautta valita juuri sellaisia kursseja, jotka vilpittömästi eniten kiinnostavat, vaikka ne eivät sinänsä suoraan tukisikaan sotatieteiden tutkintoani. Tällä hetkellä olen opiskelijana kolmella kurssilla, joista ensimmäinen on lyhyesti sanottuna johdanto historiaan ja sen opiskeluun, toinen keskiajan yleinen historia ja kolmas nimeltään Vastarinta ja oppositio Neuvostoliitossa 1922-1991. 

Takanapäin on jo ensimmäinen suullinen esiintyminen, sillä pidin joitain viikkoja sitten yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa muulle kurssille esitelmän aiheesta Ensimmäinen ristiretki. Saksa sujuu jo lähes ongelmitta, mikä on jopa hieman yllättänyt. Joulukuussa edessä on toinen esitelmä, jonka otsikko ja aiheet ovat Perestroika, glasnost ja Neuvostoliiton hajoaminen.

 

Tuskaa on välillä tuottanut satasivuisten saksankielisten aineistojen lukeminen seuraavalle luennolle niin, että aineistot on julkaistu kahta päivää ennen luentoa. Opettajat ovat onneksi olleet ymmärtäväisiä. Nimittäin vaikka saksan tuottaminen jo sujuu lähes ongelmitta, on tieteellisten tekstien ja teosten luku edelleen pitkälti sanakirjan kanssa kahlaamista.

Historianopintojen ohella opiskelen tällä hetkellä sekä arabian että turkin alkeita. Arabiankurssi oli tarjolla
yliopistomme puolesta, tosin maksullisena, ja turkin kurssin etsin itse käsiini paikallisesta Volkshochschulesta (suom. kansankorkeakoulu, lähin vastine työväenopisto). 

Arabia on tuonut mahtavaa uudenlaista lähestymistapaa kielenopiskeluun. On ikään kuin aivoihin kasvaisi uusia versoja ymmärrykseen ja käsityskykyyn, kun alkaa lukea ja kirjoittaa täysin eri kirjoitusjärjestelmällä, joka toimii ja muotoutuu aivan toisella tavalla kuin tutut latinalaiset aakkoset. On erityisen innostavaa huomata, että ennen täyttä hepreaa (heh) olleet koukeroiset merkkiketjut aukeavat äännettäväksi sanaksi – vaikka merkityksestä ei vielä olisikaan mitään käsitystä. 

Turkki taas tuntuu arabian jälkeen suorastaan kotoisalta: latinalaiset aakkoset – jopa ö-kirjain – ja kielioppi, jossa on yllättävän paljon yhteneväisyyksiä suomen kanssa. Lisäksi läheisestä vuorovaikutuksesta johtuen noin 1/3 turkin kielen sanoista tulee suoraan arabiasta, joten nämä kaksi kieltä sikälikin tukevat toisiaan. 

Toivon mukaan nämä opinnot tukevat minua kandidaatintutkielmassani, joka liippaa läheltä kumpaakin. Yllättäen ja erittäin kiitollisena sain Kadettikoululta stipendin näihin kieliopintoihin. On ollut todella hienoa, että organisaatiomme on näin kannustava henkilöstönsä itsensä kehittämistä kohtaan, ja olen tästä todella kiitollinen.

 

Marraskuun alussa yliopiston johto teki viimeiseen asti vältellyn, vaikean ja ikävän päätöksen etäopintoihin siirtymisestä, sillä yliopiston henkilöstössä oli ollut jo muutamia kymmeniä koronatartuntoja. 

Juuri kun kaikki oli omalla kohdallani liki täydellisesti. Jäin jo aiemmin suunnitellun ja varatun kotiloman
yhteydessä Suomeen. Osallistun ja opiskelen muiden opiskelijoiden tavoin Microsoft Teamsin ja Skypen
välityksellä. On vielä täysin auki, palaammeko lähiopintoihin joulukuun alussa vai vasta joulun jälkeen – alussa mainitsemani määrittelemätön aika on siis tätä koskeva. 

Muiden kesken jääneiden asioiden muassa minun ja saksalaisten toverieni leffaputki jäi nyt toistaiseksi kesken – takana on vasta Das Boot ja Stalingrad, joista jälkimmäinen on kuulemma tuottanut sotilashuumoriin monia itseironisen humoristisia tokaisuja ja lausahduksia vähän niin kuin Suomessa Tuntematon sotilas. Aika velikultia.