Kello on jotain aivan epäinhimillistä, kun kirjoitan tätä. Onneksi huomenna on vapaapäivä, uni tulee tarpeeseen, sillä ammunnoissa toimivana olisin todennäköisesti vaarallinen itselleni ja muille.

Aloittelevan ammunnanjohtajan tie on kivinen ja siinä korostuvat kadettilupauksen sanat, ”en karta työtä, en taistelua, en kärsimystä…”. Työtä on viimepäivinä riittänyt jokaiselle päivän tunnille ja univajeesta johtuvat unohdukset aiheuttavat työnmäärän jatkuvaa lisääntymistä. Kaiken oman työn ohessa tulee vielä varmistaa, että aloittelevat tulitoiminnanvalvojat ovat tehtäviensä tasalla. Kansanomaisesti voisi todeta, että täällä ei paljon toimintakykytutkimusten tulokset soittele.

Jos tätä ampumaharjoitusta tulisi kuvailla jollekin asiaan vihkiytymättömälle, voisi aloittaa pyytämällä tätä katsomaan erään elokuvan kohtauksen päälle tekstitetyn kohtauksen, jossa varoupseeri, tuo ampumakenttien herra, tarkastaa kadettien ampumakäskyä. Siltä se tämä ainakin välillä tuntuu.
Kaikkien näiden kompastuskivien ja iltaisten katastrofi tilanteiden setvimisten päässä kiiltää kuitenkin tarkoitus, saavuttaa pätevyys johtaa ammuntoja. Tätä tarkoitusta kohti pyrkiessämme joudumme vääjäämättä lunastamaan lupaustamme omistaa työmme ja elämämme isänmaalle.

Kaiken tämän inhimillisen synkkyyden keskeltä löytyy kuitenkin myös valopilkkuja. Vanhempien sotilaiden tuki, joista erityisesti valvojat mainittakoon, on ollut korvaamatonta. Tässä ainakin kirjoittajan näkökulmasta ilmenee se jalo toveruuden ja kunnian henki, jota meihin ja kaikkiin aikaisempiin polviin upseerien ketjussa on iskostettu. Siitä heille kiitos, ilman tätä ammattitaitoista tukea ja ohjausta olisivat onnistumisemme edellytykset huomattavasti pienemmät.

Muuta positiivista on valtion matkatoimiston tarjoama kuvankaunis Kuhmon luonto ja ne mahdollisuudet, joita Vuosangan kokoinen suuri ampumakenttä mahdollistaa. Joka päivä tekisi mieli vain istua nauttimaan tästä kauneudesta. Onhan loppujen lopuksi totta, että tämäkin harjoitus päättyy aikanaan ja aika kultaa muistot. Sittenpähän voi muistella haikeasti miten hauskaa oli ja miten paljon uusia puolia oppi itsestään ihmisenä, sotilaana ja tulevana sotilasjohtajana.

Lopuksi edellisestä jatkaen voi sanoa täällä oppivan, että vaikka olisi vaikeaa ja haasteet tuntuisivat paikoitellen ylitsepääsemättömiltä, on ne silti mahdollista voittaa päättäväisellä toiminnalla ja sisulla.

Ampumapaikka Johtola