Harjoituksen tarkoitusta ja sisältöä lienee selostettu ulkopuoliselle lukijalle jo tarpeeksi aiemmissa
teksteissä, joten pyrin omassa kirjoituksessani keskittymään enemmän siihen, miltä harjoitus näyttää
kadetin silmin, ja siihen minkälaisia tunteita se allekirjoittaneessa on tähän asti herättänyt.

Viimeksi kirjoittaessani samankaltaista tekstiä oli maassa vielä puhtaanvalkoinen lumipeite, ja
lämpömittarikin viihtyi tukevasti useamman pykälän nollan eteläpuolella. Vuosangan ampumaharjoitus oli
juuri päättynyt, ja Syndalenin ampumaharjoitus oli vain pieni ajatuksen vilahdus jossain mielen perukoilla. –
Aika menee siivillä kun on kivaa, vai mitä?

Nyt vuodatan ajatuksiani sanalliseen muotoon Hangon lumoavassa auringonlaskussa, ja palaan hetki
hetkeltä menneen vuoden tapahtumiin. Syndalenin ampumaharjoitusta voidaan jossain määrin pitää
ensimmäisen opintovuoden ”loppusotana”, sillä täällä kadetit saavuttavat viimeiset ensimmäiselle vuodelle
suunnitellut lisenssit ja luvat. Siinä missä Vuosangassa tutuksi tuli kerrospukeutuminen, ja se, kuinka
kamiinan ulkopinnan saa mahdollisimman lähelle mansikan sävyä, on Hangon auringon alla lähinnä tullut
tutuksi silmissä kirvelevät hikikarpalot, ja lähes porealtaan lämpötilaa lähentelevä merivesi. Aamuisin
teltasta poistuttaessa vastassa ei ole tumma tähtitaivas, vaan puhtaan sininen taivas, johon ainoat
pigmenttimuutokset tuovat muutama poutapilvi. Pystyn toki puhumaan vain omasta puolestani, mutta
uskon että myös kaikki kadettiveljeni ja -siskoni pystyvät yhtymään siihen, että hangon helteet luovat
hedelmällisemmän työympäristön, kuin Kuhmon paukkupakkanen.

Varusmiespalveluksessa taisteluammunnat olivat (yleensä) odotettu tapahtuma, koska ne toivat virkistävää vaihtelua
tavalliseen paukkupatruunaharjoitusarkeen. Silloin taisteluammunnat noudattivat toki tiettyä kaavaa:
saavu paikalle, kuuntele varomääräykset, ammu ammunnat, kuuntele palaute, lähde pois. Nyt kun
ammuntoja tarkastelee järjestävän tahon varsikengät jalassa, on käsitys kääntynyt päälaelleen. Olisi
vähättelyä sanoa, että työmäärä taisteluammuntojen takana on valtava, sillä se ei ulotu pelkästään
fyysiseen työhön ampumapaikalla, vaan onnistuneiden ja turvallisten ammuntojen takana piilee myös
merkittävä määrä paperitöitä, monikymmensivuisen ampumakäskyn laatimisesta puuduttavaan ja millin
tarkkaan vaara-alueiden piirtämiseen. Lienee sopivaa sanoa, että tähänastisen harjoituksen anti on ollut
silmiä avaava. Hatunnosto siis jokaiselle, joka koskaan on oman lusikkansa taisteluammuntasoppaan
laittanut.

Suunnittelun, mittaamisen, kirjoittamisen, piirtämisen, korjaamisen, kaivamisen ja raivaamisen täyteisen
tien päässä kuitenkin odottaa palkinto, kirsikka kakun päällä. Kun koko prosessi on saatettu loppuun, on
itse suorittamisen vuoro. On palkitsevaa nähdä suorittava joukko ampumassa omalla ampumapaikalla
ammuntoja, jotka on itse suunniteltu alusta loppuun, tai ainakin uskon niin. Itse pääsen tämän todistamaan
vasta myöhemmin harjoituksen edetessä. Jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, on myös hyvä mainita, että
kukaan ei suunnittele ammuntoja yksin, vaan jokainen Syndalenissa toteutettu ammunta on kunkin
työryhmän taidonnäyte. Sotatieteellinen rakkauslapsi, silmäterä.

Älkää siis erehtykö luulemaan, että alun paratiisikuvaelman myötä harjoitus olisi rennon rempseää
auringonpalvomista alusta loppuun. Siinä missä paahtava helle ja ruotsinkieliset tieviitat luovatkin puitteet
antoisalle harjoitukselle, kuuluu siihen myös valtava määrä työtä, aikaisia herätyksiä ja pitkiä iltoja.
Länsirintaman auringon alla siis kaikki hyvin.

Kadetti Joona Rättö
Instagram: @kadettiratto