Everstiluutnantti, Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän johtaja, Simo Pesu syntyi vuonna 1969 varuskuntakaupunki Haminassa. Sotilasmaailma oli Pesulle tuttu jo varhaisessa vaiheessa.

”Lapsena olimme aika paljon maalla, vietimme aikaa ulkona, merellä ja kaupungin valleilla. Varuskunnan harjoitusalueet ja ampumaradat olivat kiinnostavia ja saapuvilla. Sotilaat kuuluivat niin katukuvaan kuin metsäänkin”, Pesu kertoo.

Varusmiespalvelukseen Pesu astui vuonna 1989 Karjalan prikaatiin. Siellä hänet määrättiin sissikomppaniaan ja sissiradisti koulutukseen. Aliupseerikoulun ovet aukenivat ja Pesu käskettiin kurssille toiselle puolen Suomea Oulun varuskuntaan.

”Siellä oltiin siihen aikaan aika paljon paikan päällä, eikä kotiin päässyt usein käymään. Mutta sitten Aliupseerikoulun johtaja kysyi, että olisinko kiinnostunut Reserviupseerikoulusta ja nuori mieshän osasi silloin ynnätä, mitä on yksi plus yksi ja vastasin myöntävästi. Kotikaupunkihan siinä oli tarjolla. Lähdin viestiaselajin reserviupseerikurssille Haminaan ja sen jälkeen lomamatkat olivat yksinkertaisia.”

Ajatus sotilasammatista sai ensi askeleensa, kun silloinen yksikön varapäällikkö kysyi Pesulta, haluaisiko tämä jäädä kouluttajakokelaaksi Reserviupseerikouluun. Sen jälkeen myös työpaikan tarpeeseen vastattiin ja Pesu jatkoi yksikössään väliaikaisena vänrikkinä. Seuraava päätös oli kuitenkin jo vaikeampi. Hänelle suositeltiin Kadettikouluun hakemista, mutta hän oli jo ehtinyt suunnitella tulevaisuutta insinöörikoulussa Lappeenrannassa.

”Minulle sanottiin, että hae nyt kuitenkin myös sinne kadettikouluun. Laitoin hakupaperit sinnekin ja kävin pääsykokeissa. Tulosten jälkeen piti tehdä valinta, että lähdenkö insinööriksi vai upseeriksi vai teenkö jotain ihan muuta. Se päätös otti oman aikansa ja päädyin sitten upseerikoulutukseen. Siihen varmasti auttoi se kasvuprosessi siinä varusmiespalveluksen ja väliaikaisen palveluksen aikana, sotilaselämään tuntui helpolta lähteä mukaan”, Pesu pohtii.

Pesu aloitti Kadettikoulussa 1990. Kouluaikaansa hän kuvaa hyvin selkeäpiirteiseksi ja käytännönläheiseksi. Akateemisuutta koulussa toki oli, mutta vähänlaisesti. Aselajivalinnoissa hän harkitsi pitkään rannikkotykistöä, mutta päätyi viestilinjalle, sillä se tuntui avaavan siihen aikaan enemmän ovia.
”Siellä ehkä yhdistyi myös se ajatus siitä insinöörin duunista. Tulevaisuuden kannalta merkittävä päätös oli myös venäjän kielen opiskelun aloittaminen kadettikoulussa. Uskoin sen olevan tärkeä kieli tulevassa työssäni.”
Kadettikurssin jälkeen Pesu osallistui myös Puolustusvoimien järjestämälle venäjän kielen erikoiskurssille, josta sai edellytykset opiskella venäläistä elämäntapaa, ajattelua ja tutustua venäläiseen sodankäyntiin.

Kadettikoulun jälkeen hän aloitti Haminassa pataljoonan ja patteriston viestiupseerien kouluttajana. Se oli Pesun mukaan hyvin intensiivistä työtä, hyökättiin ja puolustettiin yötäpäivää. Hän viettikin ensimmäiset upseerivuodet pääosin maastossa harjoituksissa. Hän toimi myös Reserviupseerikoulun oppilaskuntien kuraattorina sekä upseerikerhon sihteerinä juuri restauroidussa vuonna 1863 valmistuneessa kerhorakennuksessa, joka on edelleen Varuskuntakerhon nimellä toiminnassa Haminassa.

Vuonna 1996 Pesua kysyttiin laskuvarjojääkärikouluun viestiupseerin tehtäviin. Edellytyksenä oli laskuvarjohyppykoulutuksen suorittaminen, joka kiinnosti nuorta upseeria. Seuraavana vuonna laskuvarjojääkärikoulu muuttui Utin Jääkärirykmentiksi, johon liitettiin myös helikopteriyksikkö ilmavoimista ja erikoisjoukkojen sekä ilma- maa yhteistyön rakentaminen nykyiseen muottiinsa alkoi.

Venäjän kielen opiskelu kulki jatkuvasti Pesun mukana ja vuonna 1999 hän saikin komennuksen yksikön päälliköksi kriisinhallintatehtävään läntisiä slaavikieliä puhuvalle Balkanille, kun Kosovo Force operaatio käynnistettiin Naton Serbiaa vastaan käymän ilmasodan jälkeen. Kriisinhallintakokemusta Pesu suosittelee kaikille nuorille upseereille, jos siihen avautuu mahdollisuus:
”Se antoi vankkoja eväitä upseerin työhön, kun altisti itsensä ja joukkonsa jatkuvasti tilanteeseen, joka ei ollut omassa hallinnassa. Tehtävä oli toteutettava huolimatta siitä, että ympäristö ei sitä halunnut. Palvelin siellä yhteensä 14 kuukautta.”

Vuonna 2003 avautui Pesulle mahdollisuus lähteä yleisesikuntaupseerikurssille ilmavoimalinjalle maavoimalinjan esiupseerikurssin jälkeen. Sitä päätöstä piti miettiä tarkkaan, sillä se tarkoittaisi varautumista muuttamaan parin vuoden välein ja Pesulla oli jo perhekin.
”Se on haastavaa. Perhe joutuu alisteiseksi tälle työlle. Heti upseeriuran alusta olin lähtökohtaiseksi puolet vuodesta poissa kotoa. Sen jälkeen olin 14 kuukautta Kosovossa ja kävin kahden kuukauden välein kotona sanomassa päivää. Palvelus kulki samaa rataa esiupseerikursseihin asti, jolloin kotona oltiin edelleen vain viikonloppuisin. Se vaatii perheeltä ja parisuhteelta todella paljon. Etukäteen ei kukaan pysty sanomaan, onko se mahdollista vai ei. Meidän kohdalla se oli.”

Perheen kanssa keskustelun jälkeen Pesu aloitti yleisesikuntaupseerikurssin ja valmistui 2004 takaisin Utin Jääkärirykmenttiin rakentamaan erikois- ja helikopterijoukkoja. Vuonna 2007 hän aloitti palveluksen silloisessa Puolustusvoimien tiedustelukeskuksessa, jossa pääsi taas käyttämään venäjän kielen osaamistaan ja Venäjän tuntemustaan.

”Se oli sillä tavalla määrittävä tehtävä, että sen jälkeen minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä Moskovaan apulaispuolustusasiamieheksi ja puolustusasiamieheksi Keski-Aasiaan. Tämä oli jälleen asia, joka piti keskustella kotona. Nyt puhuttiin yleisesikuntaupseerin elämästä ja niistä muutoista. Puoliso oli sitä mieltä, että kyllä se onnistuu, kun olimme käyneet viikonlopun mittaisella tutustumisreissulla Moskovassa. Siinä sitten valmistauduin puolustusasiamiehen tehtävään ja kesän lopuksi astuttiin koko perhe koirineen junaan kohti Moskovaa. Siinä helpotti perheen näkökulmasta paljon se, että tiesimme sen olevan väliaikaista ja olisimme aikanaan palaamassa Suomeen. Sen lisäksi Moskovassa oli lapsille yksityiskoulu, joka järjesti suomalaisen opetussuunnitelman mukaista opetusta suomen kielellä.”

Vuonna 2014 Venäjä käynnisti tänäkin päivänä jatkuvan sodan Ukrainassa ja vuonna 2015 Pesut palasivat Suomeen. Moskovan kokemusten jälkeen alkoi Puolustusvoimien tutkimuslaitoksella strategisen analyysin ja ennakoinnin tehtävä. Vuonna 2018 hän aloitti ensimmäisen kerran Venäjä-ryhmän jäsenenä.
”Venäjä-ryhmä perustettiin 2017 ja menin siihen reilun vuoden päästä tutkijaksi ja opettajaksi. Silloin ryhmää veti sotilasprofessori, everstiluutnantti Petteri Lalu. Ryhdyimme tarkastelemaan venäläistä sotilaallista ajattelua ja viemään sitä upseerien opetukseen asteittain.”

Ennen nykyistä tehtäväänsä oli Pesulla vielä edessään komentajan tehtävä Suomalaisessa rauhanturvajoukossa Libanonissa 2019 alkaen. Pesun mukaan se oli upseerille hyvin opettavainen kokemus, sillä talvella 2020 alkanut koronapandemia pakotti muuttamaan muuten varsin vakiintuneen UNIFIL operaation toimintaa:
”Kaikki siihen asti tehdyt suunnitelmat ja toimintatavat lensivät niin sanotusti roskakoriin ja tehtävät piti toteuttaa niillä reunaehdoilla, jotka pandemia määritti. Siinä sai palata myös upseerin uran juurille yksikön toimintaan ja sen perusteisiin sekä operatiivisen suunnittelun oppeihin ja sotilasdiplomatian kokemukseen, jotta kykeni ylläpitämään joukon tehtävän toteuttamisen edellytykset.”

Syksyllä 2020 Pesu palasi jälleen Suomeen ja aloitti nykyisessä tehtävässään Venäjä-ryhmän johtajana Sotataidon laitoksessa. Tehtävään kuuluu Maanpuolustuskorkeakoululla opettaminen, tutkimus sekä yhteiskuntasuhteet.
” Me tutkimme Venäjän sotilaallista voimaa, ajattelua ja sotataitoa. Helsingin yliopiston kanssa yhteisen Mannerheim – professuurin kautta tarkastelemme myös Venäjän turvallisuusajattelua ja -strategioita. Pyrkimyksenä on siirtää meillä palvelevien ihmisten osaaminen tutkimuksesta opetukseen ja edelleen erityisesti upseeristoon. Tutkimusta teemme kansainvälisessä yhteistyössä ja opetamme Maanpuolustuskorkeakoulussa kaikilla kursseilla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 synnytti tarpeen viestiä venäläisestä sotilaallisesta ajattelusta ja toiminnasta laajoille yleisöille mediassa. Jatkossa me pyrimme sekä laajentamaan, että syventämään Venäjän sotilaallisen voiman ja turvallisuuden tutkimusta ja tarjoamaan sitä yhä laajemmin upseeristolle ja akateemiselle yhteisölle sekä viranomaisille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Laajempiakaan yleisöjä ei unohdeta”

Upseerin koulutusta harkitseville Pesu ennustaa mielenkiintoista ja aiemmasta poikkeavaa uraa:
”Eurooppa on parhaillaan läpileikkaavassa murroksessa, eikä kukaan tiedä millainen maanosamme järjestys tulee edes joidenkin vuosien päästä olemaan. Asevoimalla on aina iso rooli suurien murrosten tasapainottajana. Nyt upseerinuralle lähtevillä tulee varmasti olemaan hyvin vaihteleva sotilasura ja meidän asevoimaamme joudutaan monelta osin miettimään ja muovaamaan uudelleen sekä varmasti myös käyttämäänkin jollakin tasolla. Upseerin ura on tarjonnut hyvin pienelle osalle mahdollisuuden rajoitettuun kansainväliseen uraan, mutta jatkossa siitä on tulossa tavanomainen palvelusura. Sitä voi ajatella lähtökohdiltaan samana, mutta sisällöiltään vahvasti muuttuvana verrattuna siihen, kun aloitin kadettikoulussa 1990-luvun alussa. Edellisessä Euroopan suuressa murroksessa Neuvostoliitto lakkautti itseään ja hajotti sotilaallisia rakenteitaan joidenkin tasavaltojen sotiessa keskenään, Yhdysvallat tuhosi koko asevoimallaan ja liittolaistensa tuella Irakia ja Jugoslavia alkoi asteittain hajoamaan sotaan, mutta Suomi jatkoi liittoutumattomana huolehtien itse puolustuksestaan ”, Pesu pohtii.

***

Uratarinat-blogisarja kuvaa upseerinuran ainutlaatuisuutta ja monipuolisuutta – kenenkään urapolku ei kulje samaa reittiä. Tarinoissa upseerit kertovat uriensa tarjoamista vaiheista, kohokohdista ja mahdollisuuksista sekä antavat neuvoja niille, jotka harkitsevat upseerin uraa ja kadettikouluun pyrkimistä.