Merisotakoulussa vietetystä kadettiajasta usein päällimmäiseksi muistoksi koulutuksesta jää kuuden viikon mittainen koulutuspurjehdus, joka usein sijoittuu Euroopan rannikolle. Itse uskallan väittää, että oma päällimmäinen muistoni löytyy Atlantin toiselta puolen.

Tänä vuonna kaksi vanhimman merikadettikurssin edustajaa saivat tilaisuuden osallistua Norjan merisotakoulun nuorimman kurssin koulutuspurjehdukseen. Norjalaisilla noin kolme kuukautta kestävä matka kulki Kapkaupungista Nataliin ja sieltä Puerto Ricon kautta kohti heidän opiskelukaupunkiaan, Bergeniä. Me osallistuimme purjehduksen toiselle osuudelle Natalista Puerto Ricoon ja matkamme norjalaisten kanssa kesti noin kuukauden.

Saavuimme yhdessä norjalaisten kouluttajien sekä kahden tanskalaisen kadetin kanssa purjelaiva Statsraad Lehmkuhlille Brasilian Natalissa sijaitsevaan satamaan. Matka Helsingistä Brasiliaan oli kestänyt yhteensä 28 tuntia, sisältäen kolme lentoa välilaskuineen. Pian taksin tuulilasista alkoikin näkymään jo purjelaivan mastot. Kuukauden kestänyt odotus ja valmistelu alkoi pikkuhiljaa realisoitumaan.

Ensimmäiset kolme päivää olivat pääasiallisesti pohjoismaisiin kadettiveljiin ja -siskoihin tutustumista. Kävimme Natalissa muun muassa rannalla ja syömässä sekä tutustuimme kaupunkiin. Natal on entinen turistikaupunki, jonka elintaso on suhteellisen alhainen. Kyseisenä viikonloppuna kuitenkin juhlittiin Brasiliassa karnevaaleja, joten väkeä liikkui iltaisin ulkona suhteellisen paljon. Kahtena viimeisenä päivänä etenkin merimatkan väsyttäneet norjalaiset nauttivat oloistaan paikallisten hotellien uima-altailla ja iltaisin juhlahumun keskellä.

Vastaanottomme oli ollut ensimmäisinä päivinä lämmin ja kerkesimme luoda satamassa ollessamme monia uusia tuttavuuksia. Oli kuitenkin aika jättää Natal taakse ja neljännen päivän aamuna Lehmkuhl irrotti köydet ja aloitti matkan kohti Karibian merta. Vahdit aluksella jaettiin siniseen, punaiseen ja valkoiseen vahtiin, joista aloitimme punaisessa. Vahtipalvelusta oli kaksi kertaa päivässä ja se kesti neljä tuntia. Punainen vahti alkoi keskiyöllä ja keskipäivällä. Ensimmäisinä päivinä agendassa oli opetella aluksen köysien ja purjeiden nimiä sekä päästä niiden käsittelyssä riittävälle tasolle, jotta pystyimme toimimaan osana muuta vahtia. Lopulta henkilöstötilanteen tasaamiseksi meidät siirrettiin valkoiseen vahtiin, jonka vuorot olivat aina kello neljästä kahdeksaan.

Vahtipalveluksemme koostui lähinnä purjeiden käsittelystä sekä toisinaan myös oppitunneista. Oppitunnit olivat usein aluksen tekniseen puoleen liittyviä, konepäällikön pitämiä luentoja, joissa tuli kerrattua toisen vuoden opinnoissa käydyn koneopin sisältöä. Purjeiden käsittely tarkoitti purjeiden optimointia vallitsevaan tuuleen nähden. Purjeita saatettiin vahdin aikana nostaa tai laskea. Purjeita myös brassattiin, mikä tarkoitti niiden kääntämistä vaakatasossa parempaan kulmaan tuulen suhteen.

Jännittävin osa purjeiden käsittelyä oli ehdottomasti niiden viikkaaminen raakapuihin. Käytännössä kiipesimme ylös mastoon ja levittäydyimme seisomaan vaijerin päälle, josta vedimme purjeen puomin päälle. Lopuksi se sidottiin kiinni mahdollisimman tiukkaan, jotta kova tuuli ei pääse repimään kangasta. Ylös kiipeäminen alkoi parilla henkilökunnan ohjaamalla totuttelukerralla. Kiivetessä oli aina turvavaljaat, mutta varsinkin ensimmäiset kerrat olivat silti hieman jännittäviä. Etenkin purjeiden viikkaaminen oli ensimmäisellä kerralla mielenkiintoinen kokemus. Kiipesiimme ylös pimeällä ja aloimme viikkaamaan purjetta. Jalkojen alla heiluvan vaijerin päällä tasapainoilu vaati harjaantumista purjetta nostellessa. Erityisen jännittävää oli kiristää purjeen ympäri menevät köydet: ota köysistä kiinni ja nojaa voimalla taaksepäin. Turvavaljaiden läsnäolo meinasi unohtua, kun nojasi tyhjyyteen parhaillaan noin kolmenkymmenen metrin korkeudella kannesta. Purjeiden viikkaamisesta muodostui ainakin allekirjottaneelle oma lempipuuha. Pidin mastoon kiipeämisestä ja etenkin auringonlaskut ja -nousut näyttivät korkeuksista entistä upeammilta.

Valkoinen vahti oli omasta mielestäni ajoitukseltaan paras, sillä olimme aina hereillä auringon noustessa ja laskiessa eikä vahtimme sijoittunut päivän kuumimpiin hetkiin. Muu kuin vahtipalveluksessa käytetty aika kului opiskeluun, urheiluun ja palautumiseen. Norjalaiset suorittivat omia johtamistaidon ja historian opintojaan samalla, kun vierailevat kadetit yrittivät pysyä omien kurssikavereidensa tasalla. Urheilumahdollisuudet olivat matkan aluksi yllättävän hyvät: aluksella oli kuntosali, josta löytyi mm. käsipainoja, penkki, soutulaite, kuntopyörä ja leuanvetotanko. Aluksella kuitenkin alkoi esiintyä nuhaa ja vatsatautia, joten kuntosali ei ollut käytössä suurimpana osana matkaa. Kehon painolla tehtäviin treeneihin kuitenkin oli kannella hyvin tilaa ja usein vahdit järjestivätkin yhdessä kuntopiirejä, joihin kutsuttiin myös aluksen henkilökuntaakin. Muuna aikana tekemistä oli nukkuminen, auringon ottaminen ja elokuvien katsominen. Matkaan sopivasti jokaisen vahdin vapaiden aikana katsottiin läpi ainakin muutama ”Pirates of the Caribbean” -elokuva.

Itselle päivän kohokohta oli kuitenkin vahdit. Tähystäjänä toimiminen kauniissa auringonlaskuissa tai kirkkaan tähtitaivaan alla olivat etenkin hetkiä, joista nautin. Välillä sinisten aaltojen keskeltä saattoi myös nähdä esimerkiksi delfiinejä tai pieniä liitokaloja. Sen lisäksi vahdeissa pääsi viettämään eniten aikaa norjalaisten kollegojen kanssa. Mikäli aikaa jäi yli, pidimme myös toisillemme visoja, joissa testasimme toistemme tietoisuutta kotimaistamme tai tutustuimme toisiimme esimerkiksi esittelykierrosten kautta. Ryhmäydyimme norjalaisten kanssa nopeammin kuin olisin osannut olettaa ja oli hauskaa huomata, kuinka samankaltaisia eri maiden kadetit ovat keskenään.

Päivistä muodostui rutiineja ja aika meni nopeasti eteenpäin. Myös riippumatossa nukkumiseen tottui viikon jälkeen. Rutiineja rikkoi muun muassa päiväntasaajan ylitykseen liittyvä kaste, bingoilta sekä kadettien järjestämä musavisa. Ajan kiitämistä ne eivät kuitenkaan pysäyttäneet ja pian horisonttiin alkoi piirtymään maata.

Saapuessamme Puerto Ricoon olin itse niiden onnekkaiden kadettien joukossa, jotka pääsivät keulamastoon seisomaan. Maston jokaiselle purjeelle jaettiin kahdeksan kadettia. Itse pääsin niistä korkeimmalle, josta alus ja satamassa seisovat ihmiset näyttivät pieniltä. Kiinnityksen aikana lauloimme merimieslaulun ”South Australia”. Se oli hieno tapa päättää tämä merimatka.

Viimeiset päivät kuluivat saareen tutustuessa. Kuljimme kolmen norjalaisen kanssa vuokra-autolla ja kävimme katsomassa muun muassa saaren pääkaupunkia San Juania. Puerto Rico oli paikkana monipuolinen ja siellä oli monia hyviä rantoja sekä mahdollisuus tutustua paikalliseen sademetsään.

Pian koitti kuitenkin hyvästit ja lähtö kohti kotia. Matkalla tuli kuitenkin tutustuttua moneen uuteen ystävään ja tulevaan kolleegaan. Kokemus oli nuorelle upseerinalulle erittäin kasvattava ja uniikki, josta opin paljon. Purjeiden käsittely tuli tutuksi ja opin myös esimerkiksi tähtimerenkulun alkeita. Itselle esimerkiksi kolmen viikon mittainen meripalvelus oli tähänastisen urani pisin ja varsinkin kansainvälinen toimintaympäristö toi siihen mielenkiintoisen lisän. Purjelaivaelämä norjalaisten kanssa on varmasti kokemus, jota en unohda.

Kadettialikersantti Jenny Riutta
Laivasto-opintosuunta
90. merikadettikurssi

Purjelaiva Instagramissa: @statsraad_lehmkuhl