Koko lailla vuosi sitten linja-auton takaovi aukesi Vuosangan ampuma-alueen sotilaskodin edustalla. Oven takana odotti valkoiseen lumihuntuun pukeutuneen luontoäidin avokämmenlyönti vasten kasvoja. Tuntui täysin käsittämättömältä kohdata ”pohjoisen” kuiva ja terävä pakkanen ja vyötärönkorkuinen lumihanki, kun puolta vuorokautta aiemmin bussin kyytiin noustiin Santahaminan löyhässä ja kosteassa talvisäässä. Ero oli kuin yö ja päivä. Eroon kuitenkin tottui nopeasti, tai ainakin moisella valheella oli helppo uskotella itsensä operoimaan Kainuun pakkashelvetissä.

Tänä vuonna Vuosangan ampuma-alue, ja kainuulainen ilmasto ottivat totuttuun tapaan kadettijoukkion hyiseen avosyliinsä.

Tänä vuonna harjoitukseen saapuessa näkyi täysin identtiset elementit kuin vuosi sitten. Kylmyys yllätti jälleen, ja hanki on lähes yhtä syvä kuin vuosi sitten ja vaikka päällä olisi kuinka paljon vaatetta, tulee kylmyys läpi kaikista pukeutumiskerroksista ja menee suoraan luuytimiin. Kun asuu lähes täysipäiväisesti Tampereen eteläpuolella, voi kainuulaisten olosuhteiden ihmettelyn laittaa toki hienoisen olosuhdeshokin piikkiin. On kuitenkin mainittava, että tänä vuonna pohjoinen ilmasto on kadeteille huomattavasti armollisempi, mikä on tehnyt niin ammuntojen valmistelusta kuin ampumisestakin paljon miellyttävämpää. Keli on ehkä jopa hieman liian armollinen, sillä muutamana aamuna lämpömittarin elohopea on kivunnut nollan yläpuolelle. Jo viime vuoden ampumaharjoituksessa sai moni upseerin alku huomata, kuinka lämpöasteet ovat suksilla etenevälle sotilasjoukolle lähestulkoon kryptoniittia.

Odotukset tämän vuoden ampumaharjoituksen suhteen olivat luonnollisesti korkealla. Onhan kyseessä kuitenkin kurssin ensimmäinen kerta, kun kadetit vastaavat ryhmän taisteluammunnoista. Jonkinlainen muistijälki ammuntojen järjestämisestä on tietty jokaisen kurssimme edustajan takaraivossa Syndalenin jäljiltä, mutta Kainuun olosuhteet tuovat täysin uudenlaisia näkökulmia ja mahdollisuuksia ammuntojen suunnitteluun ja toteutukseen. Hiekkaharjut ja helle vaihtuivat lumikinoksiin ja vaakatasoiseen lumisateeseen. Voisi jossain määrin puhua jopa lapseninnosta, kun tiesi että edessä on käytännössä tyhjä kangas, jolle oma työryhmä maalaa omannäköisensä ammunnan, taideteoksen.  

Omalle kohdalleni osui Sinkotien ampumapaikka, jossa pääosaa näyttelevät nimensä mukaisesti singot. Sinkojen käyttö ja niillä operoiminen on ollut lähestulkoon sydämen asia allekirjoittaneelle jo armeijasta asti, joten työkoneiden jako oli mielestäni enemmän kuin onnistunut. Suunnittelutyö saatiin taputeltua nopeasti ja oli aika kääriä hihat. Työryhmä kirjasi pitkiä tunteja kahdella rintamalla, kun samanaikaisesti osa ryhmästä tuotti ampumakäskyä sekä vaara-aluepiirroksia, ja toinen osa hoiti käytännön järjestelyt ja valmistelut itse ampumapaikalla. Lopputuloksena syntyi Sinkotien työryhmän silmäterä, sinkoryhmän hyökkäysammunta.

Ilmaiseksi ei tämä ammunta kuitenkaan syntynyt. Hyvin suunnitellun, toiminnallisen, turvallisen ja sopivan haastavan ammunnan hintalappuna oli myöhäisiä iltoja, aikaisia herätyksiä, silmäpusseja, hikeä, voimasanoja, turhautumista ja sinivalkoisia kyyneleitä. Niin kuin monissa muissakin tapauksissa, myös tässä kiitos seisoi lopussa. Oli palkitsevaa nähdä ensimmäisen kerran ampuvan joukon suorittavan oman työryhmän ammunta alusta loppuun.

Moni vanhemman kurssin kadetti mainitsi viime vuonna, että harjoituksen luonne muuttuu toisena vuonna, kun fyysinen rasitus vaihtuu henkiseen rasitukseen. On lähes itsestään selvää, että vastuu on kasvanut tämän vuoden harjoitukseen. Vastuulla ei ole enää pelkästään ammuntojen suorittaminen, vaan niiden luominen nuoremmalle kurssille. Ammunnan johtajan vastuulla on ampuvan joukon turvallisuus ja kouluttaminen. On näytettävä suuntaa ja esimerkkiä nuoremmalle kurssille, jotta toiminnan taso säilyy myös ensi vuonna.

Ammuntojen suunnittelun, toteuttamisen ja johtamisen ohella toisen vuosikurssin kadeteilla on myös oma taisteluharjoitus, jossa kadetit pääsevät sukeltamaan jääkärijoukkueen taistelun saloihin talviolosuhteissa. Näin varmistetaan myös se, että hiihtotaito ei pääse unohtumaan, vaikka suurimmaksi osaksi rynnäkkökivääri vaihtuukin kynään ja paperiin, ja lumipuku ammunnan johtajan oranssiin huomioliiviin ja kypärähuppuun.

Kadetti Joona Rättö
107. kadettikurssi
@kadettiratto