Epilogi

 

508 päivää ja 12 tuntia. Niin pitkä väli on kadettikouluun auditoriotalolla ensimmäisenä päivänä ilmoittautumisestani tämän blogitekstin palautuksen takarajaan. Edellä mainitusta aikamääreestä valmistumiseen ja tasavallan presidentin kättelyyn on rahtusen enemmän, vajaat 580 päivää. Seuraaviin merkittäviin päivämääriin kuluvien päivien kestosta ei sitten enää kehtaakaan samassa yhteydessä edes mainita. Näitä lukuja tarkastellessa alkaa miettimään, miksi Vuosangassa järjestettävä Maanpuolustuskorkeakoulun ampumaharjoitus nousee kerta toisensa jälkeen kadettiupseerien keskustelunaiheeksi yli kurssirajojen? Mikä saa noiden vajaan kolmen viikon muodostaman pisaran nousemaan esiin palveluspäivien merestä?

Vastauksia tähän omaakin mieltäni useasti näiden päivien aikana vaivanneeseen kysymykseen on varmasti yhtä monia kuin on vastaajiakin, mutta mikään niistä ei kuitenkaan yksinään tyhjennä sitä kuuluisaa pajatsoa. Eikä sille ehkä ole tarvettakaan. Ehkä tällaista absoluuttisen vastauksen tarjoavaa yksittäistä, erityislaatuista elementtiä ei edes ole syytä etsiä. Kyseessä on kuitenkin harjoitus, jossa harjoitellaan rauhanajan kouluttajuuden perusasioita, taisteluammuntojen suunnittelua, toteutusta ja johtamista sekä näihin liittyvissä toimihenkilötehtävissä toimimista. Myös ammuntojen ohessa toteutetut ilmatorjuntakonekiväärin erikoiskouluttajakurssi sekä talvitaisteluharjoitus keskittyivät suomalaisen sotilaskoulutuksen ja -kouluttajuuden perusasioihin – kouluttajan henkilökohtaiseen ammattitaitoon, kouluttajan asenteeseen kouluttamista kohtaan ja toimintakykyyn suomalaisissa olosuhteissa. Koulutuksessa ei pyritä niihin kuuluisiin Amerikan temppuihin, vaan painopiste on laadukkaissa perussuorituksissa ja syvemmän tason oppimisessa. Juuri nämä perusasiat ja niiden hiominen parhaalle mahdolliselle tasolle ovat yksinkertaisessa raakuudessaan ne tekijät, jotka tekevät Vuosangan harjoituksesta ainutlaatuisen.

Harjoituksen kääntyessä viimeisten tuntien puolelle on kurssimme joukossa havaittavissa moninaisia tunnetiloja. Päällimmäisinä kaikilla lienee ilo ja helpotus jo jonkin aikaa silmissä siintäneestä kotiinpaluusta. Nähtävissä on myös tietynlaista voittajan ylpeyttä, etenkin IT-aselajin valinneiden kurssitoverien joukossa; Vuosanka on nyt selätetty, eikä enää ikinä takaisin. Itse tunnen jonkinasteista haikeutta harjoituksen taittuessa kohti loppuaan, sillä kadettikoulussa tähän asti viettämistäni karvan verran yli viidestäsadasta päivästä Vuosangassa kahdessa osassa kuluneet 30 ovat olleet ehkä kaikkein opettavaisimmat.

Harjoituksen päättyminen päättää myös opiskelujaksomme Santahaminassa, ja seuraavaksi onkin aika kääntää sivua ja siirtyä aselajikouluille uusien tehtävien ja tavoitteiden pariin. Uskon vakaasti, että kuluneen puolentoista vuoden aikana saamamme tiedot ja taidot antavat enemmän kuin riittävät perusteet näistä tulevista haasteista selviytymiseen. Koskaan ennen ei koulunjohtajan suusta usein kuultu lausahdus ole pitänyt enempää paikkaansa – tästä todellakin on hyvä jatkaa.

Väsyneenä mutta onnellisena,

Vuosangassa 28.1.2018

Kadettialikersantti Samu Vakkilainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s