-
Rintamavastuun vaihto
Ampumatyöryhmä 13 Salminen on jo yhden viikon ajan suorittanut kovapanosammuntoja. Takana on runsaasti työtunteja joita on vietetty niin ammunnan maalilaitteiden rakentamisen ja sijoittelun, varoalueiden piirtämisen kuin ampumakäskyn kirjoittamisenkin muodossa.… Lue lisää
-
Ammunnan valvojan matkassa
Ammunnan valvoja vastaa oman ampumapaikkansa taisteluammunnan valmisteluista, toteutuksesta, palvelusturvallisuudesta, koulutuksesta ja toiminnan tason arvioinnista. Aika ajoin valvojalla on myös aikaa kehittää omaa osaamistaan. Kaartin Jääkärirykmentti järjesti moottorikelkkakurssin henkilökunnalle 10.… Lue lisää
-
Kolme päivää konekivääriä
Vuosangan ampumaharjoituksen aloituksesta on kulunut toisen vuosikurssin osalta nyt kaksitoista päivää. Harjoituksen viimeinen kokonainen viikko alkaa huomenna ja nyt voikin todeta suurimman osan Maanpuolustuskorkeakoulun tarjoamasta elämysmatkasta olevan takana päin.… Lue lisää
-
Tästä on hyvä jatkaa
Ensimmäinen viikko alkaa saavuttaa loppuaan nuorimmalla vuosikurssilla. Tehtäviä on ollut monella eri saralla, olkoon se tulitoiminnan valvojan tehtävässä tai ampuvana joukkona. Meidän ryhmälle suotiin mahdollisuus päästä ampumaan ryhmän hyökkäysammunta… Lue lisää
-
Todellista oppia haastavista olosuhteista
Kadettikurssi 104 ja merikadettikurssi 87 saapuivat Vuosangan harjoitusalueelle sunnuntai-iltapäivällä 14.1.Ensimmäinen ilta meni tukikohdan järjestelyissä ja alueeseen tutustuessa. Seuraava päivä alkoi koko kurssin voimin talvikoulutuksen merkeissä. Nuorimman kurssin kadetit saivat… Lue lisää
-
Lataa ja varmista
Leijona Cateringin naisten majoituksessa Tuijan kello pärähti herätykseen 03.45.Kahvit juotuaan hän hyppäsi autoon ja ajoi keittokatokselle. Alikersantti Heinonkoski oli laittanut keittimet tulille puuroa ja hernekeittoa varten. Torstai eli hernekeittopäivä.Hernekeitto… Lue lisää

