Vuosangan ampumaharjoitus osana sotatieteiden kandidaatin tutkintoa

Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta Kadettien ampumaharjoitus Kainuun Vuosangassa on mennyt suunnitelmien mukaan. Harjoitukseen osallistuvien ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoiden lisäksi tehtävää on riittänyt kantahenkilökunnalle, siviilityöntekijöille ja varusmiehille.
 
Toisen vuoden kadetit saapuivat harjoitusalueelle kaksi viikkoa sitten. Heidän osalta ensimmäiset päivät kuluivat ampumatyöryhmän kanssa valmistellessa omaa ammuntaa, jonka suunnittelutyö aloitettiin jo Santahaminassa. Toisen vuoden kadettien ampumatyöryhmät on jaettu kahteen osaan. Toisella puoliskolla on tällä viikolla ilmatorjuntakonekiväärikoulutusta, jonka jälkeisessä kahden ja puolen vuorokauden taisteluvaiheessa toimitaan nuoremman vuosikurssin taisteluharjoituksen maaliosastona.
– Olemme harjoituksen tukihenkilöitä aiheuttamassa vähän harmia ja murheita nuoremmalle vuosikurssille, naurahtaa toisen vuosikurssin opiskelija kadettialikersantti Samuel Pethman.
Ensimmäisen vuosikurssin harjoituksessa päivät lähinnä koostuvat toiminnasta ampumapaikoilla taisteluvarustuksessa. Toisen vuoden kadetit ohjaavat ammuntoja, millä tähdätään kehitykseen kouluttamistaidossa.
– Viime vuotta kevyemmät pakkaset ovat helpottaneet toimintaa. Toisaalta torstaina lämpötilan on luvattu menevän plussan puolelle, mikä vaatii ylimääräisiä toimenpiteitä ammuntaan liittyen. Majoitukseen ja muihin harjoituksen yleisjärjestelyihin olen tyytyväinen, Pethman arvioi.
 
 
Ammunnat ovat kaikki joko ryhmän hyökkäys- tai puolustusammuntoja. Ammuntoja pidetään niin rakennetussa ympäristössä, metsässä kuin aukeammassakin maastossa. Joukon liike voidaan toteuttaa suorana hyökkäyksenä, väijytyksenä, irtautumisen kautta tai viivyttämällä. Ensimmäisen vuoden kadetit pääsevät ampuessaan suorittamaan taisteluteknisesti monipuolista toimintaa. Vastaavasti toisen vuoden kadetit ovat mukana johtamassa ammuntoja.
 
– Harjoitusta on muutettu viime vuodesta. Aikaisempina vuosina ampuvat joukot ovat olleet varusmiehiä. Nyt ensimmäisen vuoden kadetit on otettu ampuvaksi joukoksi. Oppimista tapahtuu kahteen suuntaan: sekä ampuvana joukkona taisteluteknisesti että ammuntoja johtavana osapuolena kouluttamisen suhteen, selittää harjoituksen johtaja eversti Jukka Seppä.
 
 
Harjoitus antaa ensimmäisen vuosikurssin kadeteille tulitoiminnan valvojan oikeuden eli pätevyyden toimia ammunnanjohtajan avustajana valvomalla partiota eli kolmea sotilasta. Toisen vuoden kadetit saavat ammatilliset perusteet ja oikeudet johtaa varusmiehille ja reserviläisille ryhmätasoisia taisteluammuntoja. Joukkueen ja jaoksen ammunnanjohtajan oikeudet upseeri saavuttaa myöhemmin virkaurallaan.
 
– Meillä on kahdeksan eri ampumapaikkaa ja joka päivä kuusitoista ammuntaa. Koko harjoituksen aikana on 148 ryhmän ammuntaa, Seppä kertoo harjoituksen kokoluokasta.
 
Teksti: Varusmiestoimittaja, kaartinjääkäri Eino Yrjänäinen
Kuvat: Varusmieskuvaaja, kaartinjääkäri Oscar Kääriäinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s