Erilainen päivä ampumaharjoituksessa

Edellisen päivän ammunnanjohtajasuoritusten jälkeen vuorossa oli hyvin erilainen päivä ampumaharjoituksessa. Päivä, jonka piti olla meidän osalta ns. ”vapaa” olikin jotain muuta – pääsimme nimittäin osallistumaan Maanpuolustuskorkeakoulun rekrytointivideon kuvauksiin. Rekrytointivideon tarkoituksena on näyttää upseerikoulutuksen monipuolisuutta ja sen erilaisia oppimisympäristöjä. Tänään oppimisympäristö noudatteli perinteisiä Vuosangan talvisia olosuhteita. Talvisissa olosuhteissa korostuu erityisesti yksittäisen taistelijan osalta toimintakyvyn ylläpito. Kylmässä janon tunne ei välttämättä esiinny niin vahvasti, mutta nesteen nauttiminen on melkein jopa tärkeämpää kuin kesällä.

Aluksi videoon osallistuminen tuntui vieraalta, mutta heti, kun pääsimme laittamaan taisteluvarustuksen päällemme ja nousemaan suksille, muuttui olo luontevaksi. Seuraavaksi huomasimmekin olevamme telakuorma-auton kyydissä valmiina jalkautumaan. Teimme muutamia toistoja ryhmän etenemismuodoista, jonka jälkeen siirryimme hiihtohinaukseen. Hiihtohinauksen tarkoituksena on siirtää pieniä määriä joukkoja nopeasti paikasta toiseen. Tavallisesti hiihtohinauksessa sattuu ja tapahtuu, mutta tänään selvisimme vain muutamilla kaatumisilla ja miehekkäillä nauruilla. Kyseinen liikkumismuoto on yksi mielekkäimmistä (ja hauskimmista), koska siinä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kuvaajaryhmä teki hartiavoimin töitä pysyäkseen pystyssä syvässä lumihangessa saadakseen taltioitua hyvää materiaalia. He temppuilivat mitä erikoisimmissa asennoissa moottorikelkan kyydissä ja osoittivat hyvää ammattitaitoa ohjeistaessaan meitä eri kohtauksissa.

Kaiken kaikkiaan tämän aamupäivän ”kuvaussessio” oli mukavaa vaihtelua käskyn kirjoittamiseen. Yksityiskohtaiset käskyt ja niiden laatiminen (sekä työryhmämme valvoja) on opettanut meille, että ”pikkutarkkuus ei ole pikkumaisuutta”. Tiukan keskittymisen jälkeen raitis ulkoilma ja vauhdikas toiminta virkistivät mieltä, jonka jälkeen päivän hikoilut oli hyvä huuhtoa pois hyvin lämmitetyssä puusaunassa. Loppuviikon ohjelmassa on vielä muutamat ammunnat ja sitten käännämmekin katseet ampumaharjoituksen taisteluvaiheeseen, jossa pääsemme harjaantumaan jääkärijoukkueen taistelussa.

Vauhdikkain terveisin,

Kadetit X ja Y

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s