Blogitekstissäni tuon esille muutamia ajatuksia 3. vuosikurssin kadettien näkökulmasta liittyen koulutuspurjehduksen valmisteluun, lähtöön sekä merellä oloon.
Koulutuspurjehdus vuosimallia 2019 starttasi virallisesti lämpimässä kevät säässä maanantaina 6.5 Helsingistä kohti Atlanttia. Lähtö itsessään oli jo yksi välietappi 3. vuosikurssin kadettien osalta, sillä koulutuspurjehduksen valmistelut ovat olleet todella laajat monessakin mittakaavassa ja ovat mahdollistaneet ainutlaatuisen ammattitaidon kerryttämisen työelämää silmällä pitäen. Lisäksi 3. vuosikurssin kadetit ovat saaneet laajaa ja ammattitaitoista teoriaopetusta, joita siirrytään harjoittelemaan käytännön kautta koko koulutuspurjehduksen aikana.
Irrotuksen yhteydessä aistittavaa tunnelmaa kadettien osalta voisin kuivailla osin haikeaksi, sillä merelle lähtö merkitsi lähiomaisten taakse jättämistä hetkeksi, laivan lipuessa kohti aavaa merta. Toisaalta jokaisella huokui kasvoissaan innostus ja halu päästä toteuttamaan aikaisemmin teoriaopetuksen muodossa opittuja asioita käytännössä.
Blogitekstiäni kirjoittaessani merimatkaa kohti Las Palmasia on jo takana joitain päiviä ja jo tässä vaiheessa koulutuspurjehdus on tarjonnut jokaiselle 3. vuosikurssin kadetille sellaista oppia merenkulusta, jota ei voisi mitenkään muuten korvata. 3. vuosikurssin kadetit ovat harjoitelleet navigointia Itämerta laajemmilla merialuilla, joissa korostuvat valtamerille tyypilliset sääolosuhteet sekä runsas liikenne. Jo tässä vaiheessa voinkin todeta, että koulutuspurjehdus tulee mahdollistamaan koko opintojen aikana opittujen asioiden käytännön harjoittelun, ennen työelämään siirtymistä.