Terveiset Las Palmasista

Koulutuspurjehduksella on ensimmäinen osuus nyt takana ja voimme muutaman päivän ajan keskittyä aluksen ja itsemme huoltamiseen. Raskaasta matkasta huolimatta, aika on mennyt kuin siivillä. Suomalaisena on hieno tunne päästä vierailemaan vieraissa maissa ja samalla edustaa Suomea siellä missä liikkuukin. Alus itsessään toimii ”kotipesänä” huoltokäyntien ajan, mutta sen liehuva Suomen lippu symbolisoi kotimaatamme parhaimmillaan. Merisotilaina ja tulevina upseereina edustamme Suomen lisäksi Puolustusvoimia ja sitä kautta myös Suomen merivoimia. Olemme vilpittömästi ylpeitä siitä, että voimme edustaa maatamme myös muualla maailmalla.

Merimatka ei kuitenkaan ollut pelkkää reittiä pitkin ajamista. Aluksen toiminta edellyttää ennakoimista sääilmiöiden, koulutuksen kuin henkilöstön terveyden osalta. Merenkulullisesti tulevan sään huomioiminen ja siihen varautuminen ovat kriittisiä tekijöitä koulutuspurjehduksen onnistumisen kannalta. Pahimmillaan huonot sääolosuhteet voivat vaarantaa koulutuksen toteutumisen. Olimme aikaisemmin harjoitelleet merenkulkua Suomen aluevesillä, joissa sääilmiöt ovat pääsääntöisesti maltilliset. Tällä kertaa matkamme suuntautui kuitenkin Atlantille, jossa kaikki säähän liittyvät ilmiöt ovat suurempia kuin koto-Suomessa. Tämän vuoksi erityisesti tulevan sään ennustaminen, siihen reagointi ja tarvittaessa toimintasuunnitelmien muuttaminen ovat olleet avain asemassa.

Vanhuskadettien yksi tärkeimmistä tehtävistä on ollut pitää päivittäisiä tilannekatsauksia, joissa tarkastellaan säätä menneenä tilastona, vallitsevaa nykytilaa ja ennustaa tulevaa säätä aina kolmen vuorokauden päähän. Sääkarttojen ja havaintojen tarkastelu on antanut koulutuksellisesti eväitä opiskelijoille erilaisten analyysien ja johtopäätösten muodossa. Tilannekatsauksissa (ja erityisesti niiden valmisteluissa) tiivistyy hyvin paljon kadettikurssin aikana opittua merenkulusta ja muusta alustoimintaan liittyvästä. Lähes kaikkeen nyt vaadittuun vaadittavaan osaamiseen olemme saaneet koulutusta ja osaamisvajeeseen saamme vastaukset tämän koulutuspurjehduksen aikana.

Kuuden viikon mittainen koulutuspurjehdus kuulostaa pitkältä ajalta ja sitä se onkin. Vanhuskurssin koulutus on kuitenkin toteutettu siten, että aika kuluu nopeasti ja ennen kuin huomaakaan, on yksi osuus (legi) takana. Päivän rutiinit koostuvat vahtivuoroista ja tulevien asioiden valmisteluista. Opiskelijan näkökulmasta on erinomaista, että voi pääsääntöisesti itse vaikuttaa ajanhallintaan ja sitä kautta rytmittää omaa opiskeluaan. Yövahdin jälkeen on hyvä levätä pahin väsymys pois, jotta työskentely olisi tehokkaampaa. Tehtävää on paljon, mutta sitä on kuitenkin sopivasti suhteessa käytettävissä olevaan aikaan. Mikäli tehtäviä ei olisi, koko koulutuspurjehduksen merkitys olisi kyseenalainen ja samalla kuuden viikon matka tuntuisi huomattavasti pidemmältä. Tehokkaalla koulutuksella ja sopivan haasteellisilla tehtävillä koulutuspurjehduksesta on saatu kustannustehokas kokonaisuus, joka mahdollistaa opiskelijan palvelusmotivaation pysymisen korkealla koko matkan ajan.

Kuten muillakin puolustushaara- tai aselajikouluilla, myös Merisotakoululla on ns. loppusota. Tämä koulutuspurjehdus toimii vanhuskurssin loppusotana ja sen aikana opiskelijat pääsevät hyödyntämään kaikkea aikaisemmin oppimaansa. Vajaan kolmen vuoden opintojen aikana on opiskelijoissa tapahtunut myös henkistä kasvua kohti tulevaa upseerin virkaa. Henkinen kasvu näyttäytyy vastuun ottamisessa ryhmätöistä, omista tekemisistä ja nuorempien kadettien ohjaamisesta. Mainittakoon vielä, että monelle ensimmäisen vuosikurssin kadetille koulutuspurjehdus on ensimmäinen kosketus aluspalvelukseen tai merellä oloon ylipäätänsä. Tässä suhteessa vanhemman kadetin rooli on myös avainasemassa opastaessa, kouluttaessa ja kasvattaessa nuorempia opiskelijoita.

Koulutuspurjehdus päättyy kesäkuun puolessa välissä. Kaikki meriupseerin tuleviin tehtäviin liittyvä koulutus on siis enää noin kuukauden mittaisen koulutusjakson sisällä. Sen jälkeen kaikki puolustushaarakohtaiset ammatilliset opinnot on suoritettu ja näin perusta työssäoppimiselle on luotu. Merisotakoulun kadeteille antama koulutus ei tuota täysin valmiita merenkulkijoita tai aselajiupseereita, vaan se luo hyvän pohjan tulevalle tehtävälle, niin Puolustusvoimiin kuin Rajavartiolaitoksen palvelukseen siirtyvälle upseerille. Varsinainen ammattitaito kehittyy vasta tulevassa työtehtävässä. Kaikki kurssiltamme valmistuvat upseerit tulevat toimimaan oman toimialansa asiantuntijatehtävissä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen palveluksessa. Asiantuntijalta edellytetään riittävää tietoa ja taitoa sekä kykyä soveltaa niitä eri tilanteissa. Koulutuspurjehdus syventää edellä mainittuja osaamisen tasoja, joka puolestaan mahdollistaa sujuvan siirtymisen työelämän haasteisiin.

Itse koen, että kolme vuotinen koulutus on luonut meistä 86. merikadettikurssin opiskelijoista valmiita kohtaamaan työelämän haasteet. Edustamme kaikkea sitä, mitä meiltä osataan odottaa tulevissa työpaikoissamme ja tulemme hyvin sopeutumaan ympäröivään työyhteisöön. Sanonta ”ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa” pitää edelleen täysin paikkansa ja vaikka tulevat työt odottavatkin jo kulman takana. Loppupurjehduksen ajan meidän on keskityttävä 100%:sti koulutuspurjehduksen haasteisiin.

Hyvää kesää toivottaa 86. merikadettikurssin vanhuskadetit!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s