Tähtien tunnistamisesta ammuntoihin

Koulutuspurjehduksen toisella reittiosuudella painopisteenä ovat ehdottomasti ammunnat. Ammunnat käsittävät laivatykistö -, sukellusvenetorjunta – ja laivakonekivääriammunnat. Tämän lisäksi ensimmäistä kertaa koulutuspurjehduksella järjestetään MASS – harhamaaliheitinammunnat. Kolmannen vuosikurssin kadetteina vastaamme ammuntojen suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä aluksen henkilöstön kanssa. Samalla päämääränämme on auskultoida oikeudet ammunnan johtajan ja varoupseerin tehtäviin ammunnoissa.
Toisen reittiosuuden merenkulkumenetelmänä on tähtimerenkulku. Tämä tarkoittaa sitä, että merkintälaskun ja astronomisen paikanmääritysmenetelmän turvin pyrimme pääsemään Las Palmasista Ranskan Ile d´Ouessantiin. Meillä ei ole käytössä mitään elektronisia paikanmääritysmenetelmiä, vaan turvaudumme perinteisiin menetelmiin sekstantin avulla. Tähtimerenkulun ja ammuntojen lisäksi on myös paljon koulutusta aluksen eri osajärjestelmistä. Voimme todeta, että tekemistä kyllä riittää, ja tarkkuutta sitäkin enemmän. Turvallisuus niin ammunnoissa kuin merenkulussa ovat asioita, joista emme voi missään tilanteessa tinkiä väsymyksestä huolimatta.
Ammunnat vaativat paljon valmistelua sekä perehtymistä varomääräyksiin, jotka ohjaavat toimintaamme suunnittelussa. Sää vaikuttaa myös suuresti ammuntojen toteuttamiseen kuin myös merialueella liikennöivät muut alukset sekä lentokoneet.
Samalla täytyy huomioida ja ylläpitää omaa toimintaa aluksemme suhteen.
Ammuntojen aikana tehdyt suunnan sekä nopeuden muutokset täytyvät olla tarkasti ylhäällä, jotta voimme määrittää jatkettavan suunnan tähtimerenkulun turvin. Tehtävä ei siis ole helpoimmasta päästä, vaan kaikkien täytyy puhaltaa yhteen hiileen, jotta tavoitteet täyttyvät.
Kaikessa toiminnassamme niin tähtimerenkulun kuin ammuntojen suhteen korostuu inhimillisen pääoman, eli kokemusperäisen oppimisen kerääminen. Saamme kaikesta näistä harjoitteista paljon oppia, mitä tärkeimpänä opimme suorittamaan monta eri asiakokonaisuutta samanaikaisesti. Tämän turvin kehitymme monella eri osa-alueella sekä opimme priorisoimaan käskettyjä tehtäviä keskenään. Kaikki tehtävät on kuitenkin suoritettava loppuun asti, ja parhaalla mahdollisella tavalla.
Seuraava huoltosatama on Ranskassa sijaitseva Cherbourg, jossa pääsemme tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin ja valmistautumaan kolmanteen reittiosuuteen. Siihen meillä on jo kuluneen matkan turvin hyvät lähtökohdat lähteä oppimaan uutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s