Koulutuspurjehdus on toteutettu

Sunnuntaina 16.6. Hämeenmaa kiinnitti Suomenlinnan päälaituriin omaisten odottaessa kotiin palaavia merisotilaita. Kuusi viikkoa oli kaikille meille pitkä aika. Se aika käytettiin tehokkaasti. Ennen purjehduksen aloittamista suunniteltu opetussuunnitelma vietiin läpi sellaisenaan, mitä voidaan pitää melko harvinaisena asiana. Merellä olemme enemmän tai vähemmän osa suurempien sattumusten sarjaa. Suurimpana tekijänä, johon emme voi vaikuttaa, on olosuhteet. Kyllä tällekin ajanjaksolle oli myrskyjä riittävästi tarjolla, mutta onnistuimme välttämään ne joko reittimuutoksilla tai nopeuden muutoksilla. Laivan tekninen kunto kesti hyvin. Kiitokset siitä kaikille kunnossapitoon ja käyttöhuoltoon osallistuneille tahoille. Henkilöstön terveys kesti hyvin. Kiitokset siitä kaikille oman toimintakyvyn ylläpitämisestä. Jälkikäteen voidaan siis todeta, että saimme ylläpidettyä kaikki onnistumisen edellytykset mallikkaasti. Kuinka sitten laadullisesti onnistuimme?

Ote ensimmäisen aamun blogi-tekstistäni 7.5.2019:
”Taistelualuksen suorituskyvyn muodostaa viimekädessä sen henkilöstö. Osaaminen, yhteistyökyky ja asenne. Olen kuvaillut omasta näkökulmastani täydellistä merisotilasta sanaparilla ”ammattimainen tiimipelaaja”. Kumpikaan käsitteistä yksin ei riitä, vaan tarvitaan näitä molempia ominaisuuksia. Tässä vaiheessa päällikön ensivaikutelma on, että laiva koostuu tiimipelaajista. Olenkin sitä monta kertaa korostanut, että pitkäkestoinen merelläolo vaatii luonnetta ja merisotilashenkeä. Aika näyttää miten hyvä tiimi tästä miehistöstä lopulta muodostuu. Koko miehistön ammattimaisuus muodostuu aikanaan pala palalta, kun aluksen vakituinen henkilöstö siirtää omaa osaamistaan opiskelijoille. Senkin aika näyttää, kuinka hyvin tässäkin onnistumme. Tällä hetkellä olen erittäin luottavainen ja levollinen.”

Tuo eri taustoilla aloittanut miehistö, joka merelle 6.5 lähti, hitsaantui yhdeksi miehistöksi. Päällikön intuitio ensimmäiseltä aamulta osoittautui oikeaksi. Sain päivittäin nähdä poikkeuksellista yhteishenkeä, stressinsietokykyä ja palvelustoveruutta. Nämä jokaisesta yksilöstä mentaalitasolta lähtevät tekijät ratkaisevat lopulta eniten. Toisiinsa luottava miehistö selviää tarvittaessa myrskyistäkin, epävarmuudesta tai teknisistä haasteista. Olen teistä kaikista ylpeä, siitä, kuinka hyvin täytitte oman ruutunne.

Nyt on aika hengähtää ja valmistautua juhannuksen viettoon. Kuten opiskelijoille 16.6 ennen alukselta poistumista sanoin, tämän opetustapahtuman syvin oppi ei ole teillä vielä tietoisessa ajattelussa. Päällimmäisenä mielessä ovat ne yksittäiset osaamiseen ja käden taitoihin liittyvät kokonaisuudet, mutta syvin oppi ei ole vielä tunnistettavalla tasolla. Syvin oppi on siinä tunteessa, jonka nyt olette tunnistaneet ja jota myöhemmin etsitte omalta miehistöltänne. Parasta tulosta, jonka he voivat antaa. Sitä ei voi saada yksin käskemällä. Käskemällä voi saada vain keskinkertaisen tuloksen.

Haluan kiittää jokaista merisotilasta omasta panoksestaan ja erityiskiitokset kotijoukoille. Kiitos että kestitte ja annoitte meille mahdollisuuden oppia paljon niin merisotilaina kuin myös ihmisenä. Kiitokset myös Merivoimille tästä mittavasta panostuksesta. Tämä panostus palaa vielä myöhemmin takaisin korkojen kera.

Miinalaiva Hämeenmaan päällikkö
Komentajakapteeni Pekka Hietakangas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s