Terveiset Vuosangasta – tästä se jälleen alkaa

Talviset olosuhteet ja kohtuullinen pakkanen vastaanottivat Maanpuolustuskorkeakoulun pääjoukon Kainuun maisemiin loppiaisviikonloppuna, harjoitusjoukon saapuessa Vuosankaan.
Alkamassa oli Maanpuolustuskorkeakoulun perinteinen kadettien ampuma- ja taisteluharjoitus Vuosangan harjoitus- ja ampuma-alueella Kuhmossa. Helsingin vihreät nurmikot vaihtuivat lähes kolmeksi viikoksi perinteiseen talviseen oppimis- ja toimintaympäristöön.

Harjoituksen ensimmäinen viikko on käynnistynyt vanhemman kadettikurssin osalta taisteluammuntojen suunnittelun ja valmistelun sekä ampumakäskyjen laatimisen merkeissä. Kynien, karttojen ja tietokoneiden lisäksi tutuksi ovat tulleet myös sukset, lapiot ja fyysiset ponnistukset ampumapaikkojen valmistelussa. Kadettien toimintaa ohjaavat ja tukevat ammattitaitoiset palkattuun henkilöstöön kuuluvat ammuntojen valvojat ja muu tukiorganisaatio.

Vanhempi kadettikurssi pääsee siis seuraavien viikkojen aikana suunnittelemaan, kouluttamaan ja johtamaan taisteluammuntoja, jonka tuloksena harjoituksen jälkeen kadeteille voidaan myöntää – onnistuneiden – annettujen näyttöjen perusteella ryhmän taisteluammuntojen johtamisoikeudet.
Nuorin kadettikurssi saapuu harjoitukseen ensimmäisen viikon loppupuolella, kunhan vauhtia ja motivaatiota on ensin haettu perehtymällä Raatteen tien taisteluihin Sotahistorian opintojakson muodossa. Kurssin jatkaa seuraavat viikot toimimalla ampuvana joukkoja sekä ammunnan eri toimihenkilötehtävissä. Tämän lisäksi kurssi osallistuu taisteluharjoitukseen, jossa painopisteenä on toiminta talviolosuhteissa.

Harjoituksen keskeiset teemat on kiteytetty kolmeen osa-alueeseen: kouluttajuus – toimintakyky – palvelusturvallisuus. Nämä teemat ovat sotilasjohtajalle ja -kouluttajalle keskeisiä. Niihin liittyvät toimenpiteet – niiden laatu mukaan lukien – pitää olla varmistettu kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa.

Maanpuolustuskorkeakoulun perinteinen vuoden aloittava ampuma- ja taisteluharjoitus on siis saatu suunnitellusti käyntiin. Ainoa, mikä on ollut niin sanotusti poikkeavaa, on ollut säätila. Normaalisti tähän aikaan täällä ei ole totuttu toimimaan sadevarustuksessa.

Maanpuolustuskorkeakoulu ei tee tätä kuitenkaan yksin. Kadettien osaamisen kehittymistä tukee vahva muiden toimijoiden panos mm. Kainuun prikaatista, Maasotakoulusta, Kaartin jääkärirykmentistä, Sotilaslääketieteen keskuksesta, Leijona Cateringista ja Kajaanin Sotilaskotiyhdistyksestä. Harjoituksen johdon puolesta iso kiitos jo tässä vaiheessa kaikille harjoitukseen osallistuville tai sitä tukeville tahoille – unohtamatta teitä, jotka kotirintamalla meitä tuette!

Yhteiset kokemukset kasvattavat ja opettavat – toivottavasti viihdytte blogin parissa!

Harjoituksen johtaja
Everstiluutnantti Pekka Halonen

2 thoughts on “Terveiset Vuosangasta – tästä se jälleen alkaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s