Tämän harjoituksen lääkintähuolto muodostuu kahdesta viikoittain vaihtuvasta kenttäsairaanhoitajasta. Me olemme harjoituksessa mukana 11.-18.1.2020. Olemme ensimmäistä kertaa virkaurallamme Maanpuolustuskorkeakoulun ampumaharjoituksessa. Vaikka Kainuun prikaatin harjoituksista on jo kokemuksia useamman vuoden ajalta, tunne oli hieman jännittynyt harjoitukseen lähtöaamuna, koska henkilöstö ja toimintamallit olivat hieman erilaiset verrattuna totuttuihin. Alkujännitys osoittautui kuitenkin turhaksi, koska yhteistyö harjoituksen henkilöstön kanssa on sujunut hyvin ja luontevasti. Tehtävämme tässä harjoituksessa on huolehtia sairastuneiden vastaanoton pitämisestä, ammuntojen lääkinnällisestä varotoiminnasta sekä lääkintämiesten kouluttamisesta.
Varomääräys D7.7 määrää ammuntojen lääkinnällistä varotoimintaa. Ammunnoissa tulee olla nimettynä ensiapuhenkilö, joina tässä harjoituksessa pääasiassa toimivat lääkintämiehet ja lääkintäaliupseeri. Osassa ammunnoista ensiapuhenkilöillä oli käytössään ahkio, jonka käyttöä harjoittelimme ennen ensimmäistä ammuntapäivää leirisairaalan lähimaastossa. Alla olevassa kuvassa suoritetaan (kuvaus)potilaan siirtoa ahkioon, potilaan ollessa jo hypotermiapussissa ja vetoalustaan kiinnitettynä. Näiden välineiden käyttö tulee olla myös lääkintämiehillä hallinnassa.
Lääkinnällinen pelastustoimi on osa pelastusorganisaatiota, jota johtaa pelastustoimen johtaja. Pelastuksen ja lääkinnän yhteistyön harjoitteleminen on tärkeää, jotta tositilanteissa toiminta olisi saumatonta. Yhteistoiminnan sujuvuutta parantaa myös hurtti huumori pelastuksen ja lääkinnän välillä. Tässä harjoituksessa kertasimme jo ennestään opittuja asioita sekä saimme uusia vinkkejä ja neuvoja harjoituksen reserviläislääkäriltä.
Toivomme kaikille palvelusturvallista ja mukavaa loppuharjoitusta!
Kenttäsairaanhoitajat Mira Haaja & Maria Leiniö-Eeva
Harjoituksen lääkärin terveiset
Näin alkuvuodesta 2020 sain hienon mahdollisuuden osallistua Vuosangan ampumaharjoitukseen lääkärinä. Toimin harjoituksen lääkärinä 10.-16.1.2020. Reserviläisenä harjoituskäsky kävi tietysti kertausharjoitusten kautta, ja siviilityöhön Kainuun keskussairaalassa viikon mittainen Vuosangan pesti tuo mukavaa vaihtelua. Työtehtäviini kuuluu harjoituksiin osallistuvan väen terveydenhuolto, erilaisten vammojen hoito ja lääkintävalmiudessa olo yhdessä kenttäsairaanhoitajien ja lääkintämiesten kanssa. Seurasin myös ammuntoja ja taistelijoiden toimintaa kouluttajien mukana. Leirin aikana ehdimme pariin otteeseen syventyä myös lääkintäkoulutukseen lääkintäryhmän ja pelastustoimen miehistön kanssa.
Tavanomaista flunssaa ja pikkuhaavoja suuremmilta vahingoilta on onneksi vältytty, ja sairastuneidenkin osalta oli hienoa nähdä kadettien kesken vallitseva hyvä henki sekä positiivinen tekemisen meininki. Osaltani harjoituksen todellinen helmi oli ryhmän taisteluammuntaan osallistuminen ryhmän osana. Jasterit kaatuivat (osa ehkä jopa omista luodeista) eikä lääkärin taisteluparikseen saanut kadettikaan vaikuttanut jälkeenpäin erityisen traumatisoituneelta.
Tästä on hyvä jatkaa, mukavaa alkanutta vuotta 2020!
Oskari Kettunen, erikoistuva lääkäri, reservin alikersantti