Ammunnan valvojan terveiset!

Ammunnan valvojan tehtävänä Vuosangan ampumaharjoituksessa on valvoa, ohjata sekä kouluttaa sotatieteiden kandidaattiopiskeljoita taisteluammuntojen varo- ja johtotehtäviin. Vuosangan ampumaharjoitus on kadettien tärkein harjoitus kandidaatin opintojen aikana. Tässä harjoituksessa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat antavat näyttöjä tulitoiminnan valvojan tehtävissä ja toisen vuosikurssin opiskelijat ryhmän taisteluammunnan johtajan tehtävissä. Molemmat lisenssit ovat keskeisiä myöhemmin työelämässä esimerkiksi perusyksikön kouluttajan tehtävässä.

Ammunnan valvojan työmaa.

Toisen vuosikurssiin opiskelijat vaihtavat tehtäviä kaksi kertaa päivässä. Kyseisellä kierrolla pyritään saamaan opiskelijoille mahdollisimman laaja kokemus ammuntojen johtamisesta. Valvojan näkökulmasta katsottuna, hänellä on aina ”uusi” ammunnan johtaja valvottavana. Tämä aiheuttaa haasteita muun muassa tiedon välittymisen kanssa. Palaute joka annetaan yhdelle ammunnan johtajalle ei aina välity seuraavalle. Ampumatyöryhmän sisäisen tiedon välittymisen varmistaminen on yksi ammunnan valvojan keskeisistä tehtävistä.

Valvojan tärkeimmät työkalut ovat moottorikelkka ja hyvät hermot. 

Opiskelijoiden ohjaaminen tarkoittaa, että heille ei suoraan käsketä miten ammunnat pitää rakentaa tai johtaa. Ammunnan valvoja yhdessä harjoituksen varo- ja johtohenkilöstön kanssa pyrkivät rakentamaan opiskelijoille innostavan oppimisympäristön, jossa he voivat vapaasti kokeilla erilaisia tapoja toteuttaa ja johtaa taisteluammuntoja sekä myös oppia mahdollisista huonoista päätöksistä. Paras palaute valvojalle on hetki jolloin opiskelija itse oivaltaa uuden toimintavan ja kokee oppimisen iloa.

T5B-ammunnan harjoittelu käynnissä. 

Ammunnan johtaja on ampuvan joukon pääkouluttaja omassa ammunnassaan. Kun opiskelijat vielä harjoittelevat kyseistä tehtävää heidän huomionsa saattaa kiinnittyä ammunnan varoteknisiin suorituksiin ja ammuntojen järjestämisen perimmäinen syy voi unohtua. Taisteluammunnat ovat aina joukon koulutustapahtumia ja se on syy miksi taisteluammuntoja toteutetaan. Valvojan näkökulmasta on tärkeää tukea ammunnan johtajaa, jotta hän muistaa kouluttaa ampuvaa joukkoa sekä tulitoiminnan valvojia. Tulitoiminnan valvojien kouluttaminen voi ilmetä esimerkiksi vaatimuksina. Tästä esimerkkinä olkoon sinkoampujien harjoituttaminen ”kovassa” tuliasemassa ammunnan harjoittelun aikana. Ammunnan johtaja käskee ja valvoo, että tulitoiminnan valvot kouluttavat ampuvaa joukkoa niin että he varmasti ovat tarvittavalla taitotasolla ennen kovapanosvaiheen alkua. Harjoittelun merkitys korostuu ennen pimeäammuntoja!!

Tällaista ammunnan valvojalta tältä kertaa. Tsemppiä opiskelijoille loppuharjoitukseen!! Muistakaa pitää huolto omasta toimintakyvystänne – muuten ei jaksa oppia uutta.

-Ammunnan valvoja ”Kuusi”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s