Kuutamohiihtoa ja kovapanosvaiheita – ensimmäisten ampumapäivien tunnelmia

Tammikuun toisella viikolla Santahaminan luentosalit ja palveluspuku vaihtuivat Vuosangan lumisiin maisemiin ja talvikumisaappaisiin – seuraavien viikkojen aikana nuorimmalla kadettikurssilla on edessään lukuvuoden ensimmäinen ampumaharjoitus. Uuden vuoden aloitus Vuosangan talvisissa olosuhteissa on kadeteille vuoden ensimmäinen kosketus korkeisiin hankiin, pakkaslukemiin ja suksien päällä tasapainotteluun. Suomalaisen sotilaan perustaidon – hiihtämisen – harjoittelu on keskeisessä roolissa Vuosangan harjoituksessa. Suurin osa ampumapaikoille siirtymisistä tehdään hiihtäen, ja joihinkin ammuntoihin kuuluu suksilla suoritettavia osuuksia. Jo ensimmäisten päivien aikana kadeteille alkoi härmistyä, että joukon hiihtotaso on hyvinkin vaihteleva. Vaikka joukossa on kaikkea SM-tason hiihtäjän ja suksien kanssa ensimmäistä kertaa luistelevien kansainvälisten vahvistuksen väliltä, on jokaisen hiihtotaito harjoituksen edetessä kehittynyt jatkuvasti.

Kahtena ensimmäisenä ampumapäivänä pääsimme heti hiihtämisen makuun, sillä ohjelmassa oli kaksi hiihtäen suoritettavaa ammuntaa: tiedusteluryhmän häirintäisku sekä sissiammunta suksilla. Osa ampumapaikoista on useamman kilometrin päässä majoituksesta, jolloin pelkkä ampumapaikalle siirtyminen vaatii ryhmältä suunnittelua ja tarkkaa ajankäyttöä. Kuun loisteessa tapahtuva hiihtäminen ei välttämättä suju yhtä nopeasti kuin päivällä. Ryhmän on otettava huomioon myös hiihtourien kunto, sillä lämpötilan ollessa plussan paremmalla puolella alkaa hiihtäminen monin paikoin muistuttaa enemmän tervassa kävelyä kuin virtaviivaista urheilusuoritusta. Noin tunnin hiihtämisen jälkeen ryhmämme saapui ampumapaikalle, jossa saimme jatko-ohjeet ampumapäivään liittyen. 

Kaikki ammunnat suoritetaan sekä valoisalla että pimeällä. Harjoittelun alussa ryhmänjohtaja käy maastontiedustelussa ammunnan johtajan kanssa. Samaan aikaan muu ryhmä on usein tehtävään liittyvässä oheiskoulutuksessa. Maastontiedustelun pohjalta ryhmänjohtaja laatii taistelusuunnitelman, joka harjoitellaan kokonaissuorituksena ilman ampumatarvikkeita. Vasta onnistuneen harjoittelun jälkeen ryhmä pääsee toteuttamaan varsinaista kovapanosvaihetta. Vaikka joukon tehtävä pysyy samana, on harjoittelu suoritettava sekä valoisalla että pimeällä.

Kainuun metsien lumipeitteet tuovat oman mausteensa myös kovapanosvaiheeseen – yhtenä hetkenä suksi luistaa, kun taas toisena tehdään läheistä tuttavuutta latu-uran kanssa. Kovapanosvaiheessa testataan kadettien osaamista ja taitojen yhdistelemistä: on esimerkiksi osattava nousta suksille taistelun tiimellyksessä, vaikutettava viholliseen viidentoista sekunnin valaisun aikana ja tuhottava panssarivaunu erilaisilla pst-aseilla. Ryhmän on pystyttävä toimimaan ja taistelemaan haastavissa olosuhteissa. Tuli, liike ja kommunikaatio korostuvat vaikeakulkuisessa maastossa. Kun tähän yhtälöön lisätään suomea taitamaton taistelija, hiihtoladulta eksynyt soturi ja metritolkulla lunta, päästään toden teolla testaamaan joukon toimintakykyä. Jokainen ryhmämme jäsen suoriutui hyvin ensimmäisistä ampumapäivistä, vaikka päivät olivat välillä vaativia.

Vuosangan harjoituksessa jokaisen kadetin on mahdollisuus oppia uutta ja soveltaa aikaisemmin oppimiaan taitoja talvisessa ympäristössä. Toimintaympäristö on paikoittain haasteellinen, mutta epämukavuusalueelle mentäessä myös oma sietokyky ja taitotaso kasvavat. Samalla pääsee kurkistamaan ammunnan järjestelyihin liittyviin yksityiskohtiin. Vanhempi kurssi on käyttänyt lukuisia tunteja ammuntojemme suunnitteluun. Olemme päässeet toteuttamaan paikoittain vaativia, mutta erittäin antoisia ammuntoja ensimmäisten ampumapäivien aikana. Harjoitusta – ja samalla ampumapäiviä – on vielä jäljellä, ja pian pääsemmekin toteuttamaan toisen ampumaviikon ammuntoja. Tästä on hyvä jatkaa!

106. kadettikurssi
Kadetti Margarita Huuki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s