![]() |
Kapteeniluutnantti Iiro Mutanen ylennyspäivänä 1.9.2018 |
Kapteeniluutnantti Iiro Mutanen valmistui vuonna 2012 79. merikadettikurssin laivasto-opintosuunnalta. Valmistuttuaan Mutanen meni töihin silloiseen Saaristomeren meripuolustusalueen 4. miinalaivueeseen Turun Pansioon, Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksen nuorimman aselajiupseerin tehtävään. (Vuoden 2015 puolustusvoimauudistuksen myötä kyseinen yksikkö on nyt nimeltään Rannikkolaivaston 4. miinatorjuntalaivue.) Mutanen palveli Katanpää-luokalla seitsemän vuotta, toimien tänä ajanjaksona jokaisessa eri aselajiupseerin tehtävässä. Ennen siirtoa nykyiseen tehtäväänsä, hän toimi aluksen keskusupseerina.
Puolustusvoimat otti Katanpää-luokan miinantorjunta-alukset käyttöön vuonna 2012, eli samana vuonna, kun Mutanen aloitti työnsä miinantorjunta-aselajin parissa. Hän kertookin tämän uuden suorituskyvyn tuoneen tietynlaisen erityispiirteen jo uransa ensimmäisiin vuosiin.
– Pääsin alusta alkaen mukaan kehittämään ja luomaan toimintatapoja miinantorjunta-aselajiin Merivoimien tarpeisiin, Mutanen kertoo.
Nyt hän toimii Merisotakoululla Suomenlinnassa, 88. merikadettikurssin johtajan tehtävässä. Hän vastaa lähestulkoon kaikesta kurssin kadettien opintoihin ja upseerikasvatukseen liittyvästä.
![]() |
MHC Purunpää alittamassa Juutinrauman siltaa toukokuussa 2019, MCMOPS19-harjoituksessa |
Mutanen näkee yhden meriupseerina työskentelyn palkitsevimmista puolista työn kansainvälisyyden. Vaikka hän ei olekaan palvellut vielä kriisinhallintatehtävissä, on ulkomailla vietettyjä työpäiviä kertynyt jo aikamoinen määrä.
– Jo kadettiajoilta parhaiten mieleen on painunut Atlantin ylitys ja New Yorkissa koulutuspurjehduksella käynti vuonna 2012, Mutanen muistelee.
Hän kertoo olevansa kiinnostunut jatkamaan kansainvälisiin tehtäviin osallistumista mahdollisimman laajasti myös tulevaisuudessa.
Meriupseerin työhön liittyvä matkustaminen voi toisaalta ajoittain tuottaa myös haasteita. Vaikka pitkät poissaolot kotoa voivat hankaloittaa siviilielämää, Mutanen kertoo asioiden yleensä hoituvan kuitenkin sulavasti.
– Matkat ovat yleensä hyvissä ajoin tiedossa, joten asiat on helppo järjestellä etukäteen, hän toteaa.
![]() |
Tasavallan presidentti kättelemässä juuri ylennettyä luutnantti Mutasta 30.8.2012 © Tasavallan presidentin kanslia |
Kadettina opiskellessaan Mutanen ei osannut aavistaakaan, kuinka laaja ja monipuolinen ura hänellä oli edessään.
– Nuorena kadettina näkökulma tulevaan uraan on vielä monesti varsin suppea. Näin oli myös omalla kohdallani, ja ajatukset painottuivatkin lähinnä ensimmäiseen tehtävään.
Vuodet upseerin ammatissa ovat kuitenkin laajentaneet hänen näkemystään työn suhteen.
– Odotin kuitenkin jo aikanaan kadettikouluun hakiessani tulevalta upseerin uralta varmuutta ja työtehtävien vaihtelevuutta. Näihin odotuksiin olen kyllä saanut katetta. Jokaisessa tehtävässä karttuu uudenlaista osaamista, jota pystyy hyödyntämään edettäessä uralla eteenpäin vielä vaativampiin tehtäviin. Kliseinen sanonta: ”ei kahta samanlaista päivää” pitää kyllä omalta osaltani paikkansa, Mutanen hehkuttaa.