Ammuntojen suunnittelu edellyttää tiivistä yhteistyötä

Ensimmäinen viikko on kulunut nopeasti ammuntoja rakentaessa sekä suunnitellessa, vaikka päivät ovat järjestäen pysyneet melko pitkinä. Hyvä ammunta edellyttää suunnitteluvaiheessa tiivistä yhteistyötä sekä työnjakoa ja päivät ovatkin pitkiä yhtä lailla toimistossa kuin kentälläkin. Kylmä keli ei ole hidastanut työryhmää vaan päinvastoin ryhmän jäsenten sukset luistaa niin ampumapaikalla kuin suunnittelupöydän äärellä.

Ensimmäinen viikko Vuosangan hyytävällä ampuma-alueella alkaa lähestyä loppuaan ja ennen yhteistoimintaa nuoremman kurssin kanssa, on edessä vielä työryhmäammunnat oman ryhmän kesken. Työryhmäammunnoissa päästään koestamaan itse suunniteltu ja johdettu ammunta kunnolla sekä pyritään löytämään korjattavat seikat oman osaston kesken ennen kuin vastaanotamme ampumapaikallemme innokkaat 107. kadettikurssin kadetit.

Ensimmäinen Vuosangan viikko toisen vuosikurssin kadettina on tarjonnut hienoja kelejä ja positiivista mieltä, mikään ei lämmitä yhteishenkeä samalla lailla, kuin ampumapaikan munalukkoon puhaltaminen, maalilaitteiden kuljettaminen ympäri ampumapaikkaa sekä yhteiset iltapalat ja saunahetket ryhmän jäsenten kesken.
Näillä tunnelmilla on hyvä jatkaa seuraavalla viikolle ja kokea toisen vuosikurssin taisteluharjoitus. Lopuksi voitaneen sanoa, että pakkasista ei voi valittaa, sillä viime vuoden räntäkelejä muistellessa kolmosella alkavat pakkaset lämmittävät mieltä enemmän kuin Porin Matti.

Kadetti Veikka Vuori (Bror Berg)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s