Osa päivistä ampumaharjoituksessa on hektisempiä kuin toiset. Yksi vähemmän hektisistä päivistä on huoltopäivä. Huoltopäivänä nimensä mukaisesti huolletaan niin materiaalia ja kalustoa, kuin myös koko harjoitukseen osallistuvan henkilöstön toimintakykyä. Ammuntojen suunnitteluun ja johtamiseen sisältyy paljon vastuuta kuitenkin myös huoltopäivänä. Vastuut ja tehtävät eivät siis täysin lopu, sillä jotta ammuntoja voidaan taas turvallisesti jatkaa, tulee tietyt käsketyt tehtävät toteuttaa päivän aikana. Vastuuta ei kuitenkaan tarvitse, eikä voikaan yksittäinen kadetti kantaa yksin, vaan vastuu kannetaan yhdessä koko ampumatyöryhmän kesken. Tämä edellyttää koko työryhmältä hyvää yhteistyökykyä.
Yksi huoltopäivän aikaisista tehtävistä on vastuunvaihto vanhemman vuosikurssin ampumatyöryhmän kahden osaston välillä. Harjoituksessa toisen vuosikurssin ampumatyöryhmät on jaettu kahteen osastoon. Harjoituksen toisella viikolla ensimmäinen osasto johtaa ammunnat nuoremmalle vuosikurssille samanaikaisesti, kun toinen osasto osallistuu Maasotakoulun johtamaan taisteluharjoitukseen. Harjoituksen kolmannella viikolla osastot vaihtavat paikkaa.
Jotta jälkimmäinen osasto voisi sujuvasti johtaa ammunnat, tulee sille siirtää kaikki ensimmäisen osaston saama oppi, kokemus ja ammunnan kehittämistarpeet. Tavoitteena ampumaharjoituksessa on, että ammunnat kehittyisivät nousujohteisesti koko ampumaharjoituksen ajan. Ensimmäisen osaston havaintojen avulla jälkimmäinen osasto kykenee kehittämään ammuntaa olematta itse lainkaan fyysisesti paikalla ensimmäisen osaston johtamissa ammunnoissa. Näiden havaintojen jalkautuminen on ylipäätään edellytys sille, että jälkimmäinen osasto kykenee johtamaan ammunnat, sillä fyysisesti ja henkisesti kuormittava taisteluharjoitus on sujuvasti myös pyyhkinyt kadettien muistikuvia ensimmäisellä viikolla koko työryhmän kesken tehdyistä suunnitelmista. Siksi on tärkeää, että ensimmäinen osasto osaa jakaa kaiken tarvittavan tiedon selkeästi ja konkreettisesti ja heidän tulee varmistua, että jälkimmäinen osasto myös sisäistää kaiken tiedon, vaikka vastaanottokyky kuormituksen jäljiltä olisikin hieman alentunut.
Ammunnoista saadun tiedon lisäksi, kaikki ammunnassa tarvittava materiaali ja kalusto kuitataan toiselle osastolle. Ryhmän taisteluammuntojen johtamiseen tarvitaan melko mittava määrä kalustoa, mikä tarkoittaa, että kalustoa yhden työryhmän vastuulla on merkittävän paljon. Arvokasta oppia tulevaa työelämää varten on ymmärtää, miten tärkeää kaiken materiaalin ja kaluston kunnossapidosta ja säilyttämisestä huolehtiminen on. Vaikka kaikki materiaali tallessa olisikin, materiaalin siirtämistä toiselle osastolle helpottaa, jos kaiken kaluston tarkan sijainnin pitää jatkuvasti mielessä. Tämä luonnollisesti edellyttää jo edellä mainittua yhteistyökykyä työryhmän kesken. Arvokkaana oppina ja kokemuksena tästäkin harjoituksesta jää mieleen, että materiaalivastuusta huolehtimalla voivat kadetit ehkä välttyä turhilta sydämentykytyksiltä ja ylimääräiseltä tarpomiselta lumihangessa.
- kadettikurssi
Ampumatyöryhmä 6 Kaivo