Elämysmatka Vuosankaan

81 vuotta sitten Suomessa elettiin toisenlaisia aikoja kuin nyt. Nuoren tasavallan itsenäisyys oli kiistetty ja talvisotaa käytiin laajalla rintamalla. Itsenäinen Suomi kesti ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset 105 kunnian päivää, joiden jälkeen solmittiin Moskovan rauhansopimus. Ehdot olivat raskaat, mutta itsenäisyys säilyi.

Kuhmo ja Vuosangan harjoitusalue ovat tarjonneet kadeteille erinomaisen viitekehyksen harjoitteluun viimeisen kolmen viikon aikana. Olosuhteet ovat olleet, kuten talvisodassa, erittäin haastavat. Leiri aloitettiin tulipalopakkasilla. Liki neljästäkymmenestä pakkasasteesta tultiin leppoisan -15 kautta nuoskaan ja vesisateeseen. Sotilassuksi ei juurikaan luistanut vesikelissä, mutta asenne parani joka askeleella. Loppua kohti vauhti on kiihtynyt ja osa kadeteista näyttää jopa salaa nauttivan hiihtämisestä.Harjoituksen painopiste on kovapanosammuntojen johtamisessa. Sen lisäksi oppia on otettu talvisissa olosuhteissa selviämisessä, yhteistoiminnassa muiden kadettitovereiden kanssa, urbaanin infrastruktuurin ulottumattomissa elämisessä ja ennen kaikkea yhteishengen kasvattamisessa. Kolme viikkoa harjoituksessa antaa näihin kaikkiin erinomaiset puitteet.

Osaaminen ja oppiminen ovat keskiössä myös akateemisessa sotilasympäristössä. Erinäköisiä johtamissuorituksia on suunniteltu, mietitty, pohdittu, tuskailtu ja osalle on jopa annettu sotilaalliset suosionosoitukset. Tarkoitus ei ole osata heti kaikkea vaan oppia tekemällä ja joskus erehdyksenkin kautta. Valvojat varmistavat ammuntojen turvallisuuden ja opastavat tarvittaessa, hurttia sotilashuumoria unohtamatta. Tekemällä oppii ja paljon on näiden viikkojen aikana opittu, ihan jokainen.

Opinnot puksuttavat panssarijunan lailla eteenpäin, joten kultajyvät Vuosangan elämysmatkalta on syytä kerätä talteen ja suunnistaa uran suunnassa eteenpäin. Opetussuunnitelma kun on armoton ja seuraavat haasteet odottavat jo kulman takana.

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin sanoin, Suomi on hyvä maa. Suomalaisille. Suomi on myös maa, jota kannattaa puolustaa. Kuluneen kolmen viikon aikana kadetit ovat ottaneet ison harppauksen tuon tehtävän avainhenkilöinä.

”SEISKA päättää”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s