Vietettyämme ensimmäisen kokonaisen viikon Merisotakoululla rannikko- ja saaristomerenkulun teorian parissa, oli toisella viikolla ohjelmassa kaksipäiväinen miehistön palokoulutus Upinniemen varuskunnassa. Palokoulutuksen toteutuksesta vastasi Meriturva. Saamamme koulutus on osa STCW-opintojamme. ”STCW Basic Safety Training on kansainvälinen ammattimerenkulkijan turvallisuuskoulutus”, Meriturvan internetsivuilla todetaan.
Kadettikoululle tunnuksenomaista on teorian ja käytännön nivoutuminen yhteen. Päivämme palomiehinä koostuivat näistä molemmista. Kumpaisenakin aamuna kuuntelimme tunnin pari savusukelluksen ja palonsammutusvälineiden teoriaa luokkahuoneissa, minkä jälkeen suuntasimme iltapäivästä Meriturvan monipuoliselle harjoituskentälle. Kymmenellä baarilla sammutusvettä syöksevän paloletkun kiinnipitäminen riitti herättelemään nuukahtaneimmankin kadetin.


Pääsimme sammutusharjoituksissa käyttämään monenmoista käsisammutinta. Meriturvan harjoituskentälle oli simuloitu palava grilli, sähkökaappi ja henkilöauto. Harjoituskenttä oli muutenkin kadetin silmään todella laadukas. Palavat altaat suorastaan hohtivat uutuuttaan, ja ne saatettiin sytyttää ja sammuttaa tablettitietokoneelta.
Pääsimme myös kokeilemaan savusukellusta merikonttien rungoista taitavasti rakennettuun ”laivaan”, johon oli mallinnettu tilava autokansi ja konehuone. Konttaaminen savuisissa, säkkipimeissä ”laivan” hyttikäytävissä happipullot selässä oli jännittävä ja mieleenpainuva kokemus. Harjoituksen jälkeen, meistä kukaan ei mielellään olisi ollut lähdössä savusukeltamaan tuiki tuntemattomaan kohteeseen. Sen verran haastavaa oli kulkea pimeydessä, jossa ei näe edes omia käsiään.

Harjoituksen hyödyllisyys ja kouluttajien ammattitaito jäivät päällimmäiseksi mieleen haastattelemalleni kurssikaverille. ”Eihän tuollaista pääse harjoittelemaan samassa mittakaavassa missään muualla”, kuvailee palokoulutuksessa jo kertaalleen siviilielämässään ollut raamikas kadetti.
Meriturvalta saimme kotiin vietäväksi sekä sertifikaatit saamastamme koulutuksesta että komeat lippikset. Tärkeimpänä kuitenkin on saamamme kokemus. Ollessamme merellä, on aluksen ensisammutus meidän tulevien upseerien ja aluksen muun miehistön varassa. Ulkopuolista apua ei avomerellä välttämättä ole saatavissa edes kymmenissä minuuteissa. Siinä ajassa palo ennättää päästä riehumaan valtoimenaan, ellei sitä osata nujertaa.
Voimme nyt luottaa omaan ja kurssikaverin taitoon toimia osana aluksen sammutusryhmää. Kurssillamme on myös yksi jos toinenkin vahvan riuska kadetti, jonka taakankantokyvyn varaan pystyy tositilanteessa laskemaan. Tajuttoman henkilön evakuoimista palavasta konehuoneesta tulimme myös harjoitelleeksi painavalla harjoitusnukella.


Laivasto-opintosuunnan kadetit kiittävät Meriturvaa kaksipäiväisestä hauskanpidosta. Äskeisestä sanavalinnastani huolimatta, toivomme vakavissamme, ettemme koskaan kohtaa oikeaa tulipaloa.
Kadetti Olli Uski
90. merikadettikurssi
Varmasti mieleenpainuva sekä myös hyödyllinen kokemus jatkoa ajatellen.
Kuvaavasti kirjoitettu.
TykkääTykkää