Kadettien ampumaharjoitus on lähtenyt käyntiin as planned. Miksi olemme juuri Syndalenin ampuma-alueella ja mitä tehtiin, jotta harjoitus voitiin aloittaa?
Syksyllä alkanut ase- ja ampumakoulutus sekä taistelukoulutus on edennyt johdonmukaisesti yksinkertaisimmista asioista monimutkaisempiin ja ”miehistötehtävistä” kouluttajatehtäviin – nousujohteisesti. Nyt opiskellaan (pienen) taisteluammunnan suunnittelemista ja toimeenpanoa ensimmäistä kertaa. Sitä on edeltänyt mm. tulitoiminnan valvojan oikeuksiin tähdännyt koulutus, sekä TST1-3 ja AH1. Niille harjoituksille Ampumaharjoitus 2 eli AH2 on jatkumo. Seuraava harjoitus on pykälää vaativamman taisteluammunnan (ryhmä) johtaminen nuoremmille kadeteille Vuosangassa.
Jotta saavuttaa taisteluammunnan johtajan oikeuden, on saavutettava tietty osaamistaso, joka on osoitettava tiedollisesti ja taidollisesti. Ampumaharjoitus, jossa kadetit suunnittelevat ja johtavat ammunnan opettajan (valvoja) ohjauksessa, on oivallinen käytäntö harjoitella taisteluammunnan johtamista.
Kadettikurssin opetusohjelmaan oli jo noin vuosi sitten varattu aikaikkuna tälle ampumaharjoitukselle. Vuosi sitten AH2:n jälkeen Uudenmaan prikaatille ilmoitettiin, että tulisimme vuoden päästä uudelleen. Tämän vuoden helmikuussa varattiin Uudenmaan prikaatilta Syndalenin ampuma-alue käyttöön ja varasuunnitelmana Panssariprikaatin Hätilän ampuma-alue. Hätilä siksi, jos Puolustusvoimien pääsotaharjoitus kohdistuisi myös Syndaleniin, mutta niin ei käynyt. Yksi epävarmuustekijä vuoden alussa oli myös koronatilanne ja miten se vaikuttaisi harjoituksen toteutukseen.
Maalis-huhtikuussa luonnosteltiin harjoituksen rakenne viime vuotisen toteutuksen, saatujen havaintojen sekä palautteiden pohjalta. Kadettien hieman isommasta vahvuudesta johtuen päätettiin lisätä ampumapaikkoja, jotta työryhmät ja ampuvat osastot pysyisivät optimaalisina. Samalla tarkentui palkatun henkilöstön tarve niin valvojien kuin huollon henkilöstön osalta. Oman laitoksemme väki ei riittänyt tarvittavien tehtävien täyttämiseen, joten tarvittiin ulkopuolista tukea eli tehtiin muutamalle joukko-osastolle tukipyyntöjä tarvittavien tehtävien täyttämiseksi. Vastaavasti tehtiin tukipyyntöjä ja tilauksia ampumatarvikkeista, taisteluvälineistä, kuljetusvälineistä (pakettiautot, henkilöpakettiautot, mönkijät, polkupyörät, veneet jne.), majoitusvälineistä, taisteluvälineistä jne. Tukipyynnöt kohdistuivat lähinnä Kaartin jääkärirykmentille ja Uudenmaan prikaatille, ja molemmat joukko-osastot suhtautuivat tukipyyntöihin positiivisesti. Kiitokset tuesta – tack.
Ilmailuviranomaisille tehtiin ilmatilan varaukset noin kuukautta ennen harjoitusta, samoin muita tiedottamiseen liittyviä ilmoituksia.
Toukokuun alussa harjoituksesta julkaistiin käsky, johon oli kirjattuna ”kaikki” harjoitukseen ja toteutettaviin ammuntoihin liittyvät perusteet sekä ohjeet toteutettavista ammunnoista. Käsky jaettiin kaikille harjoitukseen osallistuville sekä harjoitusta tukeville tahoille. Tarvittavat lääkärit (reserviläiset) kutsuttiin harjoitukseen.
Kesäkuun alussa tehtiin suunnitelmia mm. yksittäisten harjoitusten kiertojärjestyksestä, kadettiosastoista ja tarkennettiin aikatauluja. Huoltotoimiala teki tarvittavat aseiden tarkastukset ja materiaalin pakkaukset sekä materiaalin siirrot ampuma-alueelle.
Miksi AH2 järjestetään Syndalenissa eikä esim. Santahaminassa, jossa myöskin voidaan toteuttaa taisteluammuntoja? Santahaminan harjoitusalue tulee kadeteille tutuksi syksyn ja kevään opintojen aikana, Syndalen on useimmille tuntematon paikka – yksi uusi ampuma-alue tulee tutuksi. Syndalenissa voidaan toteuttaa samanaikaisesti noin 10-15 partion vahvuista taisteluammuntaa, Santahaminassa puolet vähemmän. Vuosanka tulee tutuksi talvella, Syndalen kesällä, Santahamina syksyllä ja keväällä. Syndaleniin on Santahaminasta kohtuullisen lyhyt matka ja UUDPR on liki vieressä eli ulkopuolinen tuki kätevästi toteutettavissa. Kun kadetit aikanaan siirtyvät puolustushaara- ja aselajiopintoihin, tulevat muutkin ampuma-alueet tutuiksi; Pahkajärvi, Taipalsaari, Pohjankangas, Lohtaja, Rovajärvi…
Toivotan kaikille onnistumisen iloa, aurinkoisia päiviä ja sateisia öitä (#kulo).
Tillsammans,
Harjoituksen valmistelija, ammunnan valvoja
Majuri Pasi Väätäinen