Kadetin elämää

17. kesäkuuta
Herätys 0645. Sammutan tuttua tutumman äänimerkin kännykästä. Vaatteet päälle, varsikengät jalkaan, teltasta ulos. Hammaspesun kautta aamupalalle. Hymykasvoinen muonitushenkilöstö tarjoilee teltalla tänäänkin apetta mahan täydeltä. Puuro naamariin, kahvi termariin, kivääri plakkariin ja poljinta toisen eteen kohti työryhmän ampumapaikkaa.

Kuulun työryhmään AKT, joka on nimensä mukaan saanut tehtäväkseen toteuttaa partion asutuskeskustaisteluammunnan Syndalenin ampuma- alueen idyllisessä miljöössä. Paikan päällä käymättömille todettakoon, että varsinaisesta metropolista puhuminen lienee suoranaista liioittelua. Viime viikon maastontiedusteluun rientäessämme havaitsimme AKT-paikan infran koostuvan lähinnä tuulen tuivertamista mökkihökkeleistä ja repaleisista muoviseinistä. Luvassa pientä pintaremonttia…

Päivästä tulossa lämmin ja hiekkainen. Sotkemme SA-INTin joka kelin polkupyörillä tuota pikaa ampumapaikalle, jossa vuorossa ampumaradan ja ammunnan viimeistely. Valvoja opettaa ja kertaa oleellisia asioita. Huomenna kaiken täytyy olla iskussa ensimmäistä työryhmän kovapanosammuntaa varten. Nyt saa olla jo vähän ylpeä, ryhmä on tehnyt hyvää työtä kuluneiden päivien aikana. Nikkarointi on tuottanut tulosta, ränsistyneiden luurankohökkeleiden tilalle on sotilaallisella tarmokkuudella noussut liki asuntomessuille soveltuvia harjoitustaloja.

Syndalenin reissuun on mahtunut muutakin kuin vasara ja nauloja. Hankoniemen historian ohella on perehdytty seikkaperäisemmin raivaamiseen ja detonaatioihin, sinkoihin ja suojamateriaaleihin, luotien kinetiikkaan ja käsikranaattien tulitoiminnan valvontaan. Iltaisin on kulutettu toimiston jakkaraa 40-sivuisen ampumakäskyn kirjoitustyön parissa. Oppia ikä kaikki.

Jahas, vatsa muistuttaa lounastauosta. Tänään tarjolla joka torstaista intin klassikkoa, eli hernaria ja näkkäriä. Jälkkäriksi perinteisen pannukakun sijaan maastopulla, ja maistuuhan se. Näillä eväillä iltapäivä sujuu joutuisasti. Paljoa ei enää ole tehtävissä: ampumarata on nyt aamun loppusilauksia vaille valmis ja työryhmän mieleen.

Oma ilta kuluu kevyen hölkän, saunan ja uimarannan merkeissä. Muutama kadetti nostelee levypainoja majoitusalueen laitaman rautarannassa. Painun itse saunasta telttaan kertaamaan toistamiseen tulevan ammunnan kuvioita. Huomenna maalilaiteupseerin reppu pitkästä aikaa harteille ja töppöstä toisen eteen. Hyvä päivä tulossa. Jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä muut ryhmät ovat kehitelleet meitä varten ensi viikoksi.

Kadetti Miro Säkkinen / AKT

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s