19. kesäkuuta
Päivän viettäminen osana ampuvaa joukkoa tarkoittaa hetkittäistä tulitaukoa ammuntojen suunnittelun hektisestä paperisodasta. Varomääräysten byrokratian ja vuorosanojen ulkoa opettelun voi hetkeksi unohtaa ja mieleen tulee väistämättä varusmiespalveluksen huolettomat ajat. Päivälle on luvattu lähes hellerajoja koettelevaa säätä ja tiedossa on kaksi erilaista partion ammuntaa. Voiko ihanammin aamu enää alkaa? Nopea karttatiedustelu paljastaa, että ampumapaikalle on noin 13 kilometriä matkaa taitettavana polkupyörällä. Kilpailu nousevaa aurinkoa vauhdittaa konkeliosastomme päätä huimaaviin nopeuksiin ja pääsemme kohteelle alle kolmessa vartissa. Allekirjoittanut hikoilee jo tässä vaiheessa kuin pieni eläin, mutta päivän raskaimmat osuudet olivat vielä edessä.

Aamupäivän irtautumisammunta tarjosi reisiä koettelevan spektaakkelin aavikon kaltaisissa olosuhteissa. Suoritettuamme empiirisen tutkimuksen varsikenkien kyvystä varastoida hiekkaa sisäänsä, siirryimme iltapäivän ammuntaan, joka sijoittui tutumpaan metsäympäristöön. Puiden tarjoama varjo ja aggressiiviset paarmat pitivät mielen virkeänä sekä liikkeet sukkelina. Ammuntojen päätyttyä paidasta pystyi puristamaan puoli gallonaa kuona-aineita ulos, mutta sehän ei meidän tunnelmaa latistanut. Hyvässä seurassa heitetty huuli ja illan tulevasta saunatuokiosta haaveilu pitivät suupielet ylhäällä leijonanosan päivästä.
Paluumatka tuntui taittuvan verrattain vikkelästi ja loppuilta menikin arvatusti henkilökohtaiseen huoltamiseen. Glykogeenivarastojen täyttäminen sotkun antimilla ilta-auringossa rauhoittaa paatuneimmankin sotajumalan. Lopuksi telttakylän syövereissä puitiin läpi päivän villeimpiä tapahtumia, kunnes väsymys hiljalleen ohjasi upseerin alut unten maille.

Kadetti Perttu Vanhala