Umpihangesta avantoon – kadetin vinkit talvitoimintaan

Miten selviytyisit, jos päätyisit talviseen metsään? Osaisitko rakentaa tilapäismajoitteen, pysytellä lämpimänä ja nesteytettynä? Entä pelastautua avannosta? 108. kadettikurssin ja 91. merikadettikurssin kadetit osaavat. Nyt jaan parhaat selviytymisvinkit talven olosuhteisiin.

Hiihtäminen on parasta mitä voi tehdä sukset jalassa. Kuva: Marianna Saulamaa

Vuosangan harjoitus lähti käyntiin talvikoulutuspäivillä. Kadettien koulutustaustat ovat moninaiset, joten oli aiheellista tasata osaaminen talvella toimimisen osalta. Osa meistä oli ensimmäistä kertaa suksien päällä. Harjoittelimme ensin perusteita; eri hiihtotyylejä ja mäenlaskua. Sitten sovelsimme osaamista taistelukoulutuksessa. Joukkueestamme kukaan ei ollut aiemmin kokeillut syöksyen etenemistä suksilla, umpihangessa. Se kävi elämyksestä. Hiihtokoulutuspäivä päättyi kuutamohiihtoon.

”Lapin energiaa”. Kuunvalossa hiihtäminen oli tunnelmallista. Kuva: Rosa Palmroos

Toimintakykypäivä piti sisällään laajan joukon erilaisia koulutusteemoja; opimme niin pukeutumisesta, majoittumisesta kuin myös yleisesti talvella tarvittavia taitoja. Päivästä jäi käteen monta tärkeää oppia. Itse näin ensimmäistä kertaa lumikiepin, lumipoteron ja suksipoteron. Ovatko nämä sinulle tuttuja?

Yövyimme myöhemmin taisteluharjoituksessa sissiteltoissa, joten opettelimme pystyttämään niitä mahdollisimman hyvin. Sissiteltta on puolijoukkuetelttaa pienempi, ja sen kokoamiseen liittyy erilaisia jippoja, jotka tekevät majoittumisesta mukavampaa. Tiesitkö esimerkiksi, että sissiteltan oviaukon eteen on hyvä tehdä kylmälukko, eli 20 cm matalampi sektori, johon painavampi kylmä ilma laskeutuu? 

Tiedätkö miten rynnäkkökivääri liittyy telttakeppeihin? Kuva: Janne Hujakka

Viimeinen osa talvikoulutusta, nimittäin avannosta pelastautuminen, toteutettiin osana taisteluharjoitusta. Jäätyneillä vesistöillä liikkuminen talviaikaan pitää sisällään riskejä. Avannosta pelastautuminen onkin sotilastaitojen lisäsi myös tärkeä kansalaistaito. Turvallisessa ympäristössä koettu jäihin vajoaminen jättää muistijäljen, joka voi auttaa tositilanteen tullen.

Itseäni tässä koitoksessa auttoi avantouintiharrastus: kylmään veteen meneminen tuntui vastenmielisen sijaan varsin mukavalta ajatukselta. Toki yleensä uin avannossa ilman suksia ja rinkkaa. Avannosta poistumisen jälkeen lämmittelimme vaihtamalla kuivat vaatteet päälle, tekemällä lihaskuntoliikkeitä ja juoksemalla.

Avantoon joutuessa on tärkeä pysyä rauhallisena ja pyrkiä palaamaan siihen suuntaan josta alun perin oli tulossa. Jäätä pitkin on myös hyvä ryömiä, jotta jää ei petä heti uudestaan. Kuva: Konsta Kujala

Viimeiseksi lupaamani vinkit talven pakkasissa selviytymiseen.

1) Talvipukeutuminen

Tärkeintä lämpimänä pysymisessä on pysyä kuivana. Lähimmäksi ihoa kannattaa pukea kosteutta siirtäviä materiaaleja, kuten merinovillaa. Jalkoja voi pitää kuivana laittamalla saappaan huopavuoren ja pohjallisen väliin sanomalehtipaperia, joka imee itseensä kosteuden. Vaihtamalla näitä papereita 4-6 tunnin välein sukat ja siten myös jalat pysyvät kuivina ja lämpiminä.

Talvella taukoa pidettäessä on hyvä pukea päälle lämmin taukovaatetus: pakkastakki, paksumpi päähine ja lämpimät hanskat. Jo lyhyelläkin tauolla on hyvä pukea lämmintä ylle, juoda ja syödä. Otimme aikaa, ja huomasimme, että niin vaivalloiselta vaikuttava toimenpide kesti todellisuudessa vain pari minuuttia. 10 minuutin tauon aikana kannattaa siis vaihtaa taukovaatetus päälle.

2) Toimintakyvyn ylläpitäminen – ruoka ja nesteytys

Ruuasta ja nesteytyksestä ei kuulu tinkiä talvella. Paleleminen kuluttaa runsaasti energiaa – joidenkin arvioiden mukaan jopa useita satoja kilokaloreita vuorokaudessa. Energiansaannista tulee huolehtia. Lämmin ruoka auttaa myös lämpimänä pysymisessä.

Veden löytäminen talvella on suhteellisen helppoa – luntahan on kaikkialla. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Lumessa nimittäin ei ole riittävästi hivenaineita, jotta se imeytyisi. Sulattaessa nestettä on siis hyvä lisätä mukaan esimerkiksi havuja. Tai urheilujuomajauhetta taistelumuonapakkauksesta.

Nuotio lämmittää ja mahdollistaa lumen sulattamisen sekä varusteiden kuivattamisen. Kuva: Lassi Löfman

Me kadetit vitsailemme usein rankoissa tilanteissa, että ”joku varmasti maksaisi tästä”. Maksaisitko sinä päästäksesi osallistumaan tällaiseen talvikoulutukseen?

Kadetti Rosa Palmroos
108. kadettikurssi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s