Paluu Vuosankaan

Toisen vuosikurssin kadettien syksy vierähti virkamiesruotsin ja kandidaatintutkielman parissa. Hyvin levätyn joululoman jälkeen kolmen viikon ulkoilu Kainuun talvessa tekee hyvää ja on mukavaa vaihtelua akateemisiin opintoihin. Kesällä kadetit johtivat partioammuntoja Hankoniemen helteessä Syndalenin ampuma-alueella. Nyt vastuu ja vaativuus lisääntyy, kun annetaan näyttöjä ryhmän taisteluammunnan johtamisesta, ja olosuhteet ovat haastavammat. Kylmyys ei ole ainoa haaste vaan vähäinen päivänvalo tuo oman elementtinsä valmisteluihin ja maastossa toimimiseen.

Valmisteluvaiheen aikana korostuu johtaminen, yhteistoiminta ja oma-aloitteisuus. Ammunnanjohtajan näkökulmasta taisteluammunta ei koostu vain kovapanosvaiheesta, vaan se on laajempi koulutustapahtuma. Suunnittelussa tulee hallita niin taktiikka kuin varomääräykset, taistelutekniikka, johtaminen ja pedagogiset taidot.

Ammuntojen valmistelut aloitettiin jo hyvissä ajoin Santahaminassa, jolla rakennettiin pohja ensimmäisille valmistelupäiville. Ensimmäisenä päivänä koko ampumatyöryhmä tutustui ampumapaikkaan suksilla. Kun ammunnan taktinen viitekehys ja kulku oli päätetty, jakautui työryhmä partioihin. Ammunnan valmistelu ei rajoitu ainoastaan ampumapaikalle, vaan osa partiosta vietti myös pitkiä päiviä ampumakäskyä valmistellen. Ampumakäskystä ilmenee ammuntojen kulku ja varotekniset asiat. Lisäksi se toimii ammunnan johtajan apuna ammuntojen aikana.

Ensimmäisen vuoden Vuosangassa korostui fyysinen rasitus, kun majoittuminen tapahtui teltassa ja kaikkialle liikuttiin suksilla. Toisen vuosikurssin kadetit pääsevät nauttimaan sisämajoituksesta ja hyödyntämään ajoneuvoja, mutta kuormitus on enemmän henkistä. Vastuu palvelusturvallisuudesta ja tiukat aikataulut rasittavat työryhmiä eri tavalla kuin hiihtäminen.

Kaikki työryhmät pyrkivät rakentamaan omista ammunnoistaan mahdollisimman turvalliset, mielenkiintoiset ja sopivan haastavat nuoremmalle vuosikurssille. Tavoitteena ei ole ainoastaan kehittyä johtamisessa ja ammuntojen suunnittelussa vaan tarjota hyvä koulutustapahtuma nuoremmalle kurssille. Kovapanosvaiheiden päätyttyä hymy ampuvan joukon kasvoilla kertoo koulutuksen onnistumisesta.

Työryhmä Kypärä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s