6. pintatorjuntalaivueen 2. ohjusviirikössä ohjusvene Rauman taistelukeskuksessa toimiva tykistöupseeri, luutnantti Cilla Koskinen nauttii työssään merellä liikkumisesta ja kansainvälisestä yhteistoiminnasta. Maavoimissa asepalveluksen suorittanut Koskinen korostaa, ettei varusmiesajan puolustushaara sido mihinkään loppu-uran ajaksi.
”Laivasto-opintosuunnalla suurin osa meistä oli Maavoimien puolelta.”
Tutustumiskäynti Maanpuolustuskorkeakoululla ja hyvän ystävän suositus saivat hänet vakuutettua laivasto-opintosuunnalle pyrkimisestä Kadettikoulussa.
Alkujaan Koskinen kiinnostui maanpuolustuksesta lukioikäisenä, jolloin hän kiikaroi lääkäriopintoja ja sitä kautta kriisinhallintatehtävissä palvelemista. Naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa Kaartin jääkärirykmentissä Koskinen huomasi pitävänsä alasta ja heräsi pohtimaan jopa uramahdollisuutta.
Niinpä Koskinen päätti hakea Kadettikouluun jo palveluksen aikana, mutta joutui parantelemaan hetken lonkkaansa ja tuli valituksi vuotta myöhemmin.
Kadettikoulun aikoja Koskinen muistelee mieluisiksi. 105. kadettikurssilla ja 88. merikadettikurssilla oli aluksi yhteisiä maavoimaopintoja ja yleispäteviä upseeriopintoja, mukaan lukien harjoituksia ja ammuntoja. Ensimmäisen vuoden loppupuolella olikin aika siirtyä omiin opintoihin Merisotakoululle. Kuuden viikon koulutuspurjehdus huipensi koulutusjakson ennen kesälomia.
”Pidin kyllä yhteisistä opinnoista, mutta oli kiva päästä laivaston puolelle, missä oli uudet asiat opittavana ja sisäistettävänä. Lähes kaikki olivat samalla viivalla uuden harjoittelussa.”
Liikkuvuus ja tiivis kansainvälinen yhteistyö niin operatiivisesti kuin kouluttautumisessa ovat Koskisen mieleen.
”Kun lähdemme merelle, saatamme yöpyä ulkosaaristossa paikassa, minne ei siviilielämässä tulisi mahdollisuutta mennä. Erityyppisten paikkojen määrä työtehtävissä on suuri, ja aluksella toiminta-alue on tietysti laajempi kuin esimerkiksi varuskunnassa.”
Merisotakouluopintojen loppuvaiheessa Koskinen pääsi harjoituksessa tutustumaan 6. pintatorjuntalaivueen aluksiin. Alun perin hän oli tiiraillut Katanpää-luokan miinaraivaajaa, mutta siihen ei silloin päässytkään tutustumaan.
”Hyvä ystävä oli ollut ohjusveneellä varusmiesaikana ja sopimussotilaana, ja hän kovasti hehkutti ohjusveneitä parhaiksi, niin kävin katsomassa mistä tämä oikein vouhkaa. Harjoituksen lopuksi totesin, että joo, enköhän tänne tule töihin.”
Samaiselle ohjusvene Raumalle Koskinen lopulta päätyikin. Ensimmäinen pesti oli sukellusveneentorjuntaupseerina, josta hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä tykistöupseerina.
Mieleenpainuviksi hetkiksi uran varrelta Koskinen nostaa koulutuspurjehduksen ulkomailla, sotilasasiamiehen vastaanoton Yhdysvaltain suurlähetystössä, sekä ulkomaan virkamatkan vauriontorjuntakoulutukseen Norjaan.
”Oli hienoa päästä kadettina keskustelemaan yhdysvaltalaisten yhteysupseerien kanssa, koska itseäni kiinnostaa yhteistyön kehittäminen ja kansainväliset suhteet.”
”Omassa tehtävässä motivoivinta on vaihtelevuus. Meillä on hyvin erinäköisiä viikkoja, vaihdellen aina harjoitusputkista huoltotöihin ja varusmiesten kouluttamiseen. On palkitsevaa, kun on niin monia eri mahdollisuuksia päästä näkemään, kokemaan ja tekemään. Aina löytyy myös jokin kiinnostava aihe, jonka parissa kouluttautua erinäisillä kursseilla.”
Kadettikouluun kannattaa siis hakea, jos innostusta riittää ja tehtävien monipuolisuus kiinnostaa. Käytännönläheisenä neuvona hakemiseen Koskinen nostaa juoksuharjoittelun.
”Kannattaa treenata cooperin testiä, sillä se on oikeastaan hakuprosessin ainoa osa jota voi etukäteen harjoitella ja usein juuri siitä jää kiinni valituksi tuleminen.”
Upseerin ammatin Koskinen tiivistää antoisaksi, joka antaa mahdollisuudet urakehitykselle todella moneen suuntaan.
***
Uratarinat-blogisarja kuvaa upseerinuran ainutlaatuisuutta ja monipuolisuutta – kenenkään urapolku ei kulje samaa reittiä. Tarinoissa upseerit kertovat uriensa tarjoamista vaiheista, kohokohdista ja mahdollisuuksista sekä antavat neuvoja niille, jotka harkitsevat upseerin uraa ja kadettikouluun pyrkimistä.
Upseeriksi 