Avainsana: upseerit
-

Uratarinat: kapteeniluutnantti Juuso Liekkilä, Merivoimista Ilmavoimien esikuntaan avaruusupseeriksi
Ilmavoimien esikunnassa työskentelevän kapteeniluutnantti Juuso Liekkilän urapolulle on mahtunut useita erilaisia vaiheita. Hänen tiensä on hyvä esimerkki siitä, miten henkilökohtaista toimenkuvaa Puolustusvoimissa pystyy muokkaamaan omien…
-

Kadettikoulun johtaja eversti Jukka Nurmi nauttii tehtävästään, jossa hän pääsee vastaamaan tulevien upseerien kasvatuksesta ja koulutuksesta. Palkitsevinta Kadettikoulun johtajan roolissa on Nurmen mukaan seurata kadettien…
-

Kalajoelta kotoisin oleva everstiluutnantti Pekka Halonen suoritti asepalveluksen vuonna 1986 Jääkäriprikaatissa Sodankylässä. Aliupseerikurssin jälkeen Halosen tie jatkui jalkaväen reserviupseerikurssilla Haminassa. Upseerikokelaana hän suoritti taisteluvälineupseerikurssin Kokkolan…
-

Everstiluutnantti, Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän johtaja, Simo Pesu syntyi vuonna 1969 varuskuntakaupunki Haminassa. Sotilasmaailma oli Pesulle tuttu jo varhaisessa vaiheessa. ”Lapsena olimme aika paljon maalla, vietimme aikaa…
-

Tyrnävältä kotoisin oleva Puolustusvoimien Kansainvälisen keskuksen hallintosektorin johtaja, komentajakapteeni Elena Ojala suoritti asepalveluksen vuonna 1996 Tikkakosken Ilmavoimien Viestikoulussa. Varusmiespalveluksen aikana hän suoritti aliupseerikurssin ilmavalvontalinjalla ja…
-

Satakunnan tykistörykmentin 1. patterin varapäällikkö, luutnantti Miro Mäkinen kiikaroi varusmiespalvelukseen tullessaan kuuden kuukauden palvelusta. Mäkinen ei kuitenkaan kokenut varusmiesaikaa pakkopullaksi vaan viihtyi palveluksessa ja päätti…
-

Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Mika Kalliomaa on toiminut tähänastisen uransa aikana lukuisissa eri tehtävissä. Hänen juurensa ovat kuitenkin pienessä pohjalaisessa kunnassa Isossakyrössä. Ennen varusmiespalvelukseen astumista, Kalliomaalla…
-

Ryhmän vahvuiselle osastolle toteutettava kovapanosammunta on vaativin koulutustapahtuma, minkä Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskeleva kadetti suunnittelee ja johtaa. Taitava ammunnanjohtaja suunnittelee ammuntansa tilanteenmukaiseksi taistelukoulutustapahtumaksi. Ja se ei ole…
-

Taisteluammunnoissa ja -koulutuksessa pyritään aina tilanteenmukaiseen toimintaan, eli antamaan toimivan joukon johtajille niin suuri toiminnan ja johtamisen vapaus kuin mahdollista. Vaativankin koulutuksen on kuitenkin oltava…
-

Upseerien koulutukseen on vuosikymmenien ajan kuulunut vähinään yksi pitkäkestoinen talviharjoitus kaikkien puolustushaarojen kadeteille. Harjoituksissa on ainakin toivon mukaan päästy opettelemaan toimintaa runsaslumisessa maastossa paukkupakkasten vallitessa.…
