Avainsana: ampumaharjoitus
-

106. kadettikurssin ampumaharjoitus Vuosangassa vuonna 2020 jäi varmasti monien mieleen haastavien keliolosuhteiden johdosta. Vuodenajasta huolimatta haastetta ei luonut kireä pakkanen, vaan päinvastoin sen puute. Kokonaisuudessaan…
-

Kello on jotain aivan epäinhimillistä, kun kirjoitan tätä. Onneksi huomenna on vapaapäivä, uni tulee tarpeeseen, sillä ammunnoissa toimivana olisin todennäköisesti vaarallinen itselleni ja muille. Aloittelevan…
-

Ensimmäisen vuosikurssin kadettien Vuosangan ampuma- ja taisteluharjoitus on toden teolla polkaistu käyntiin. Ensimmäisten päivien koulutusten jälkeen pääsimme vihdoin aloittamaan kauan odotetut Vuosangan taisteluammunnat. Ryhmämme osalta…
-

Taisteluammunnoissa ja -koulutuksessa pyritään aina tilanteenmukaiseen toimintaan, eli antamaan toimivan joukon johtajille niin suuri toiminnan ja johtamisen vapaus kuin mahdollista. Vaativankin koulutuksen on kuitenkin oltava…
-
Ensimmäinen viikko on kulunut nopeasti ammuntoja rakentaessa sekä suunnitellessa, vaikka päivät ovat järjestäen pysyneet melko pitkinä. Hyvä ammunta edellyttää suunnitteluvaiheessa tiivistä yhteistyötä sekä työnjakoa ja…
-

Kirjoitettu keskiviikkona 13. tammikuuta 2021 Harjoituksen kolmas päivä Vuosangassa. Aikaisemmista päivistä viisastuneena kävin tänään laittamassa auton lämmitykseen puolisen tuntia ennen lähtöä. Tänään se tuli totta…
-

Upseerien koulutukseen on vuosikymmenien ajan kuulunut vähinään yksi pitkäkestoinen talviharjoitus kaikkien puolustushaarojen kadeteille. Harjoituksissa on ainakin toivon mukaan päästy opettelemaan toimintaa runsaslumisessa maastossa paukkupakkasten vallitessa.…
-

Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun kadettien oppimisympäristö siirtyy kolmeksi viikoksi Kainuun talvisiin maisemiin. Alkamassa on Maanpuolustuskorkeakoulun perinteinen kadettien ampuma- ja taisteluharjoitus Vuosangan harjoitus-…
-
Vuosanka: Talvinen Kainuu kutsuu jälleen ”Sinne ne taas menivät”, tuumaan kun jään seisomaan Johtolan pihalle ja katson kuinka bussin takavalot pikkuhiljaa katoavat pimeään, Sutisentien suuntaan.…
-
Ampumaharjoituksen varoupseeri vastaa ampumaharjoituksen varojärjestelyistä ja johtaa ammuntojen varotoimintojen koordinoinnin, eli huolehtii siitä, että ammunnat voidaan toteuttaa turvallisesti ja että mahdolliset riskitekijät on minimoitu ja…
