Avainsana: kadetit

  • Harjoituksen toiseksi viimeinen aamu alkoi tässä vaiheessa jo liiankin tuttuun tapaan aikaisellaherätyksellä. Pitkäaikaisen rasituksen luomaa väsymystä kuitenkin helpottaa tieto siitä, että piantämä kaikki on takana…

  • 23.1.2021 Ampumapaikka 28, Lauttajärvi Herätyskello soi rutiinin omaisesti klo 05.55 ja Lauttajärven ampumatyöryhmän toinen puolikas alkoi valmistautua ensimmäiseen johtamaansa ammuntaan. Puolikas työryhmä oli käynyt ampumapaikalla…

  • Kadetille taisteluammunnan johtaminen Vuosangassa on tärkeän koulutusvaiheen huipentuma. Onnistuneen suorituksen päätteeksi kadetille myönnetään ryhmän taisteluammuntojen johtamisoikeus. Kyseessä on eräs nuoren upseerin uran kivijaloista, jonka päälle…

  • Monella asiaan perehtymättömällä saattaa olla sellainen käsitys, että taisteluammunta koostuu vain kovapanosvaiheesta. Sitä edeltää kuitenkin mittava valmistava koulutus, jonka suunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja…

  • Osa päivistä ampumaharjoituksessa on hektisempiä kuin toiset. Yksi vähemmän hektisistä päivistä on huoltopäivä. Huoltopäivänä nimensä mukaisesti huolletaan niin materiaalia ja kalustoa, kuin myös koko harjoitukseen…

  • Vuosangan harjoitus on savuttanut puolen välin ja ensimmäisen viikon aikana on ensimmäinen osasto toiminut ammunnan johtajina ja toimihenkilöinä. Ammunnan eri toimihenkilöiden tehtävissä harjaantuminen ja lisenssien…

  • Ryhmän vahvuiselle osastolle toteutettava kovapanosammunta on vaativin koulutustapahtuma, minkä Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskeleva kadetti suunnittelee ja johtaa. Taitava ammunnanjohtaja suunnittelee ammuntansa tilanteenmukaiseksi taistelukoulutustapahtumaksi. Ja se ei ole…

  • Ammunnan johtajan suoritukseen ei riitä pelkästään ampumakäskyn kirjoittaminen ja ampuma-alueen valmistelu. Ammuntaa edeltävänä päivänä osallistutaan koulutus- ja varopuhutteluun, täytetään erilaisia ilmoituksia ja tilauksia, perehdytetään toimihenkilöt,…

  • Syyskuun 2020 alussa Santahaminaan saapui nuorin kadettikurssi. Päivä oli normaali syyskesän päivä, jolloin lehdet olivat vielä vihreät ja merivesi uitavan lämmintä. Palvelukseen astui tuolloin 183…

  • Se taisi olla vuosi 2002 kun sain tehtäväksi suunnitella ampuma- ja taistelukoulutuksen kokonaisuuden kadettien tuolloin uudistettuun opetusohjelmaan. Halusin säilyttää toteutuksessa muutamat ampumaharjoituskokonaisuudet, joissa kaksi kadettikurssia…