Avainsana: koulutuspurjehdus
-

Elän parhaillaan eräitä varusmiespalvelukseni ainutlaatuisimpia ja ikimuistoisimpia aikoja. Olen miinalaiva Hämeenmaalla merikadettien koulutuspurjehduksella lääkärinä. Polkuni varusmiehenä ei muutenkaan ole kaikista tyypillisin. Kun kutsunnoissa vuosia sitten…
-

Kolmas legi on aluillaan, Ranskan Cherbourg on jäänyt taaksemme ja havahdumme, että olemme olleet pois kotoa jo neljä viikkoa. Vaikka laivalla vietetty aika tuntuu kulkevan…
-

Koulutuspurjehduksen toisella reittiosuudella painopisteenä ovat ehdottomasti ammunnat. Ammunnat käsittävät laivatykistö -, sukellusvenetorjunta – ja laivakonekivääriammunnat. Tämän lisäksi ensimmäistä kertaa koulutuspurjehduksella järjestetään MASS – harhamaaliheitinammunnat. Kolmannen…
-

Koulutuspurjehduksen toinen legimme on päässyt hyvään käyntiin ja ensimmäinen satamamme Las Palmas on enää muisto vain. Atlantin valtameri on tähän saakka tarjonnut vain ensiluokkaisia olosuhteita…
-
21.5.2019 Blogitekstiä kirjoittaessani on aurinko Atlantilla jo laskenut ja toisen legin ensimmäinen vuorokausi tullut päätökseen. Irrotimme tänään köydet Las Palmasin satamasta, jossa ehdimme viettää reilut…
-

Koulutuspurjehduksella on ensimmäinen osuus nyt takana ja voimme muutaman päivän ajan keskittyä aluksen ja itsemme huoltamiseen. Raskaasta matkasta huolimatta, aika on mennyt kuin siivillä. Suomalaisena…
-

Blogitekstissäni tuon esille muutamia ajatuksia 3. vuosikurssin kadettien näkökulmasta liittyen koulutuspurjehduksen valmisteluun, lähtöön sekä merellä oloon. Koulutuspurjehdus vuosimallia 2019 starttasi virallisesti lämpimässä kevät säässä maanantaina…
-

Maanantaina kello 16:00 auringonpaisteen saattelemana irtosi köydet, ja oli viimein aika hyvästellä laiturilla vilkuttavat omaiset sekä ystävät. Tunnelma nuorimman kurssin keskuudessa oli hetkellisesti melko haikea,…
-

Toisin kuin Sinuhe, en kirjoita vain itseäni varten. Päinvastoin toivon ja uskon, että mahdollisimman moni lukee tämän kirjoituksen, koska olen jo pitkään kokenut, että kovin…
-
Koulutuspurjehduksen varsinainen meriosuus alkoi eilen. Huolelliset valmistelut ja laadukkaasti toteutettu satamajakso antoivat hyvät pohjat aluksen irrottamiseksi kohti maailman meriä. Eilisen illan tunnelma oli varsin odottava,…
